Viime vuonna kesäpaikkamme kirkonkylältä lopetettiin kirjakauppa. Tänä vuonna on tämän kotikuntamme vuoro. Isot plakaatit kertovat ikkunoissa, että yksi aikakausi on päättymässä.
Mitähän mahtaa tulla tilalle?
Jotain tulee, sillä liike on niin hyvällä paikalla kuin kylässämme voi ikinä olla. Ehkä siihen tulee pitseria tai videonvuokrausliike. Tai optikkoliike (mutta mitä sillä tekee, jos ei ole mitä lukea).
Taas on maailmastani yksi ovi poissa. Saatoin käydä siitä milloin tahansa ja ostaa vaikkapa Dostojevskia, syvällisintä mitä maailmassa on.
torstai 29. huhtikuuta 2010
sunnuntai 25. huhtikuuta 2010
Keväällä mummot nousevat nurmesta
Kokoilen mielessäni Slovakian matkan mielikuvia. Vaikuttavimmat eivät välttämättä ole mitenkään erityisiä, vaan tavallisen arkisia.
Niin kuin se mummo, joka jossain Tsekin ja Slovakian rajoilla olevassa vuoristokylässä oli ryhtynyt haravoimaan nurmikkoa.
Jostain ne mummot nousevat keväällä haravoimaan, riippumatta siitä, missä päin maailmaa ollaan. Kai he haluavat osaltaan kertoa, että kevät kuuluu myös heille.
Niin kuin se mummo, joka jossain Tsekin ja Slovakian rajoilla olevassa vuoristokylässä oli ryhtynyt haravoimaan nurmikkoa.
Jostain ne mummot nousevat keväällä haravoimaan, riippumatta siitä, missä päin maailmaa ollaan. Kai he haluavat osaltaan kertoa, että kevät kuuluu myös heille.
maanantai 19. huhtikuuta 2010
Kun rikas ei lennä, se ajaa taksilla
Olen huomannut todella monien ihmisten nauttineen siitä, että nyt luonto olisi jotenkin laittanut maailman järjestykseen ja saanut rikkaatkin tottelemaan. Kun ei kerran saa lentää, siinä ei tällä kertaa rahakaan auta.
Mutta ei se asia noin yksinkertaisesti mene. Kaikki ovat kieltämättä tasa-arvoisesti lentämättä, mutta kun ruvetaan kilpailemaan korvaavista välineistä, raha näyttää taas valtansa.
Kun tulin aivan ensimmäisessä aallossa lentokieltojen takaa sunnuntaiaamuna Suomeen, tapasin laivalla vain niitä palaajia, joilla oli rahaa. Firman piikkiin he olivat vuokranneet auton tai ajaneet uskomattoman pitkiä taksimatkoja. Joku oli ostanut auton. Itseni kaltaista junakyytiläistä en tavannut yhtäkään.
Mutta ei se asia noin yksinkertaisesti mene. Kaikki ovat kieltämättä tasa-arvoisesti lentämättä, mutta kun ruvetaan kilpailemaan korvaavista välineistä, raha näyttää taas valtansa.
Kun tulin aivan ensimmäisessä aallossa lentokieltojen takaa sunnuntaiaamuna Suomeen, tapasin laivalla vain niitä palaajia, joilla oli rahaa. Firman piikkiin he olivat vuokranneet auton tai ajaneet uskomattoman pitkiä taksimatkoja. Joku oli ostanut auton. Itseni kaltaista junakyytiläistä en tavannut yhtäkään.
lauantai 17. huhtikuuta 2010
Massiivisen kriisin opetuksia
Islannin tuhkan aiheuttama lentoliikenteen pysähtyminen muistuttaa jälleen elämän perusasioista.
Tärkeimpiä oppeja on, että perusturvallisuus ei seuraa ulkomaille oman kännykän mukana. Matkavakuutus ei kaikkia aukkoja paikkaa. Jokainen kaukomatka on uhkayritys.
Ulkomaille pitäisi oikeastaan lähteä vain sellaisten ihmisten, jotka tarvittaessa voivat selviytyä siellä yksin ja jotka itse tietävät miten kotiin pääsee kysymättä matkaoppailta apua. Etelänrantojen massaturistit eivät näitä ihmisiä juuri ole. Lapsia ei pitäisi viedä kauas ollenkaan, sillä lasten mukanaolo enemmän kuin kymmenkertaistaa ongelmat. No, omalla autolla voi ehkä mennä.
Ja kännissä ei ulkomailla voi olla ollenkaan. Menee ehkä juuri se hetki ohi, jolloin ajatuksen pitäisi olla kuulas ja terävä ja toimintakyvyn paras mahdollinen.
Tärkeimpiä oppeja on, että perusturvallisuus ei seuraa ulkomaille oman kännykän mukana. Matkavakuutus ei kaikkia aukkoja paikkaa. Jokainen kaukomatka on uhkayritys.
Ulkomaille pitäisi oikeastaan lähteä vain sellaisten ihmisten, jotka tarvittaessa voivat selviytyä siellä yksin ja jotka itse tietävät miten kotiin pääsee kysymättä matkaoppailta apua. Etelänrantojen massaturistit eivät näitä ihmisiä juuri ole. Lapsia ei pitäisi viedä kauas ollenkaan, sillä lasten mukanaolo enemmän kuin kymmenkertaistaa ongelmat. No, omalla autolla voi ehkä mennä.
Ja kännissä ei ulkomailla voi olla ollenkaan. Menee ehkä juuri se hetki ohi, jolloin ajatuksen pitäisi olla kuulas ja terävä ja toimintakyvyn paras mahdollinen.
torstai 15. huhtikuuta 2010
En pitänyt lentokentällä jonottamisesta ollenkaan. Osasyynä oli se, että kun olin syönyt kolmeen päivään yhden banaanin, yhden jäätelön ja yhden kananmunan, heikot jalat eivät oikein kantaneet.
Kahden tunnin jonottamisen jälkeen sain kuulla, että ainakaan samana päivänä en pääsisi Islannin tuhkan takia Saksasta Suomeen ja todennäköisesti en seuraavanakaan.
Katsoin takana olevaa jonoa. Se oli kasvanut niin pitkäksi, että viimeiset saivat varmaan jonottaa viisi tuntia.
Edes tämän verran luonnonvoimat järkyttävät nykyihmistä: sotkevat mokomat lentoaikatauluja. Muutenhan saammekin olla niiltärauhassa.En pitänyt lentokentällä jonottamisesta ollenkaan. Osasyynä oli se, että kun olin syönyt kolmeen päivään yhden banaanin, yhden jäätelön ja yhden kananmunan, heikot jalat eivät oikein kantaneet.
Kahden tunnin jonottamisen jälkeen sain kuulla, että ainakaan samana päivänä en pääsisi Islannin tuhkan takia Saksasta Suomeen ja todennäköisesti en seuraavanakaan.
Katsoin takana olevaa jonoa. Se oli kasvanut niin pitkäksi, että viimeiset saivat varmaan jonottaa viisi tuntia.
Edes tämän verran luonnonvoimat järkyttävät nykyihmistä: sotkevat mokomat lentoaikatauluja. Muutenhan saammekin olla niiltä rauhassa.
Kahden tunnin jonottamisen jälkeen sain kuulla, että ainakaan samana päivänä en pääsisi Islannin tuhkan takia Saksasta Suomeen ja todennäköisesti en seuraavanakaan.
Katsoin takana olevaa jonoa. Se oli kasvanut niin pitkäksi, että viimeiset saivat varmaan jonottaa viisi tuntia.
Edes tämän verran luonnonvoimat järkyttävät nykyihmistä: sotkevat mokomat lentoaikatauluja. Muutenhan saammekin olla niiltärauhassa.En pitänyt lentokentällä jonottamisesta ollenkaan. Osasyynä oli se, että kun olin syönyt kolmeen päivään yhden banaanin, yhden jäätelön ja yhden kananmunan, heikot jalat eivät oikein kantaneet.
Kahden tunnin jonottamisen jälkeen sain kuulla, että ainakaan samana päivänä en pääsisi Islannin tuhkan takia Saksasta Suomeen ja todennäköisesti en seuraavanakaan.
Katsoin takana olevaa jonoa. Se oli kasvanut niin pitkäksi, että viimeiset saivat varmaan jonottaa viisi tuntia.
Edes tämän verran luonnonvoimat järkyttävät nykyihmistä: sotkevat mokomat lentoaikatauluja. Muutenhan saammekin olla niiltä rauhassa.
maanantai 12. huhtikuuta 2010
Ylösalaisin mikä ylösalaisin
Bratislavassa sijaitseva Slovakian yleisradion päärakennus on ylösalaisin oleva pyramidi. Ilmeisesti on haluttu osoittaa, että näinkin päin pyramidi voidaan rakentaa.
Mitä tällä ratkaisulla on voitettu? - On todistettu ylösalaisin olevien pyramidien mahdollisuus.
Kaiken todistamisen jälkeen on yhä ongelma: rakennus on nurinpäin.
Mitä tällä ratkaisulla on voitettu? - On todistettu ylösalaisin olevien pyramidien mahdollisuus.
Kaiken todistamisen jälkeen on yhä ongelma: rakennus on nurinpäin.
perjantai 9. huhtikuuta 2010
Tekniikka hävittää sisäiset matkat
Tätä kirjoittaessani olen juuri tullut Wienistä Bratislavaan. Tarkoitukseni on mennä pohjoista kohti Zilina-nimiseen kaupunkiin.
Kaikki matkatavarani ovat pienessä repussa, joka mahtuu lentokoneen käsimatkatavaroihin. Siellä on niukka valikoima vaihtovaatteita ja miniläppäri. Takin taskussa on kaksi kännykkää.
Uuden tekniikan ansiosta välttyy monenlaiselta sähläämiseltä. Netistä voi katsoa kartat, aikataulut, sijainnit ja näkemisen arvoiset asiat. Kotiin saa yhteyden milloin tahansa.
Jotain tässä kuitenkin menettää. Hukassa on esimerkiksi eksyksissä olemisen tunne, joka on merkittävimpiä ihmisen peruskokemuksia. Ei voi löytää takaisin eikä tulla löydetyksi, ellei ensin ole ollut hukassa.
Vielä surullisempaa on, että nykyajan matkamies ei voi tehdä samaa matkaa ihmisen sisimpään yksinäisyyteen kuin ennen kännyköitä ja modernia kommunikaatiotekniikkaa.
Nuorena miehenä reissasin kolme ja puoli kuukautta Etelä-Amerikassa soittamatta kertaakaan kotiin. Kerran sentään yritin, mutta julkisten puhelinten tekniikka ei toiminut eikä kannustanut yrittämään toistamiseen.
Kun vihdoin tulin kotiin, kysyn ensimmäiseksi, olivatko kaikki ihmiset elossa. - Kummitäti oli kuollut.
Minä tunsin käyneeni kaukana, mutta vielä enemmän jossain syvällä. Olen varma, että tämä matka ei onnistu enää 2010-luvulla.
Kaikki matkatavarani ovat pienessä repussa, joka mahtuu lentokoneen käsimatkatavaroihin. Siellä on niukka valikoima vaihtovaatteita ja miniläppäri. Takin taskussa on kaksi kännykkää.
Uuden tekniikan ansiosta välttyy monenlaiselta sähläämiseltä. Netistä voi katsoa kartat, aikataulut, sijainnit ja näkemisen arvoiset asiat. Kotiin saa yhteyden milloin tahansa.
Jotain tässä kuitenkin menettää. Hukassa on esimerkiksi eksyksissä olemisen tunne, joka on merkittävimpiä ihmisen peruskokemuksia. Ei voi löytää takaisin eikä tulla löydetyksi, ellei ensin ole ollut hukassa.
Vielä surullisempaa on, että nykyajan matkamies ei voi tehdä samaa matkaa ihmisen sisimpään yksinäisyyteen kuin ennen kännyköitä ja modernia kommunikaatiotekniikkaa.
Nuorena miehenä reissasin kolme ja puoli kuukautta Etelä-Amerikassa soittamatta kertaakaan kotiin. Kerran sentään yritin, mutta julkisten puhelinten tekniikka ei toiminut eikä kannustanut yrittämään toistamiseen.
Kun vihdoin tulin kotiin, kysyn ensimmäiseksi, olivatko kaikki ihmiset elossa. - Kummitäti oli kuollut.
Minä tunsin käyneeni kaukana, mutta vielä enemmän jossain syvällä. Olen varma, että tämä matka ei onnistu enää 2010-luvulla.
tiistai 6. huhtikuuta 2010
Se nyt vain on niin
Facebook-kavereistani suurin osa on nuoria ihmisiä. Jotkut heistä kuuluvat Kannabis vapaaksi tai Kannabis ei ole lainkaan vaarallista -tyyppisiin ryhmiin.
Mutta kun minä en voi mitään sille tosiasialle, että kohtuuttoman monet näihin ryhmiin liittyneistä kavereistani ovat niitä samoja, jotka ovat pahasti sotkeneet asiansa kaiken maailman aineiden kanssa.
Niin se nyt vain on.
Mutta kun minä en voi mitään sille tosiasialle, että kohtuuttoman monet näihin ryhmiin liittyneistä kavereistani ovat niitä samoja, jotka ovat pahasti sotkeneet asiansa kaiken maailman aineiden kanssa.
Niin se nyt vain on.