keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Romanihautajaisten jälkipuheet ja Petelius

Olen koko ikäni ja kaikissa elämäni paikoissa tuntenut olevani jostain muualta tullut. Tämä sivullisuuden kokemus on vaikuttanut siihen, että minun on ollut helppo asettua luonnostani vähemmistön puolelle.

Vähemmistöjen joukossa minulla on ollut suosikkini, joiden tarina on koskettanut aivan erityisesti. Maailmanlaajuisesti olen tuntenut poikkeuksellista myötätuntoa intiaaneja kohtaan. Osin tämä johtuu pitkästä Etelä-Amerikan matkastani, jonka aikana inkakansa tuli tutuksi. Toisaalta etukäteinen myötätuntoni sai minut suuntaamaan heidän luokseen.

Maantieteellisesti lähempiä suosikkejani ovat olleet ruotsinsuomalaiset, saamelaiset ja varsinkin romanit.

Romanien hautajaisista ja niiden jonkinlaisesta esimerkillisyydestä olen kirjoittanut viime aikoina kahdesti, ensin blogissani ja sitten perusteellisemmin ja hiotummin Aamulehden kolumnissani. En osaa tarkkaan sanoa, kuinka laajaa kiinnostusta kolumni herätti. Kukaan ei ole väittänyt tekstiäni vastaan, mutta "mitäpä siitä kinaamaan, selvästä asiasta".

Kohta Aamulehden kolumnin jälkeen kirjoitin Facebookiin Peteliuksesta ja hänen saamelaissketseistään. Siitä avauksesta syntyi laaja keskustelu. Aivan kaikki eivät olleet kanssani samaa mieltä. Useimmat heidän kommenttinsa olivat kuin koulukiusaajien käsikirjasta: "Mitäpä vanhoja kaivelemaan, ja vitsiähän se vain oli. Oma syy jos ei huumoria ymmärrä."

perjantai 22. marraskuuta 2019

Nuorilta kadonneita sanoja (1/2)

Tuorein raamatunkäännös on kielimaailmaltaan jo neljäkymmentä vuotta vanha. Tänä aikana kieleen on tullut uusia sanoja ja vanhoja on hävinnyt. Luonto ja maatalous ovat entistä vähemmän nuorten elämää.

Rupesin testaamaan, kuinka hyvin nuoret tuntevat Raamatun sanoja. Testissä olleet nuoret olivat kovin valikoitu joukko eli tänä vuonna rippikoulunsa käyneet, isoskoulutuksessa olevat nuoret. Jos samoja asioita olisi kysytty vaikkapa rippikoululaisilta, tulokset olisivat epäilemättä olleet aivan toisenlaiset.

Esiin nostamani sanat olivat sitä Raamatun sanastoa, johon ei välttämättä liity lainkaan hengellistä merkitystä, vaan jolla voi olla arkinen sisältö.

Yksi poikkeus oli, vanhurskauttaminen. Käsittelen sitä ensin tässä blogitekstini ykkösosassa.

Yllätyksekseni vanhurskauttaminen käsitettiin varsin hyvin. Kukaan ei esittänyt sen tarkoittavan hollantilaista hurskasta, mutta oli myös niitä, jotka olivat täysin hakoteillä. Joku arveli sanan merkitsevän vanhaksi tulemista, jotkut uskoivat sen merkitsevän huijaamista, pilailua, haurastumista, eläkettä tai viinin nautiskelua. Vallan antamista toiselle ei voi pitää oikeana vastauksena, vaikka tavallaan se on vahingossa aika kohdallaan.

Ylivoimainen enemmistö nuorista oli ainakin suunnilleen oikeassa. Vanhurskauttamisen ymmärrettiin liittyvän pelastukseen, pelastuksesta osalliseksi tulemiseen tai syyttömäksi julistamiseen. Sitä selitettiin myös uskoon tuomiseksi, tai sanottiin sen merkitsevän sitä, että ihminen on samaan aikaan sekä syntinen että pelastettu.

Näiden vastausten pohjalta ei ole syytä huolestua. Useimmat isoskoulutuslaiset ovat vähintäänkin jyvällä.

Suomen sana vanhurskas on adjektiiveista vaka ja hurskas muodostettu genetiivialkuinen yhdysadjektiivi. Sen voisi selittää vaikkapa niin, että vanhurskauttaminen on ihmisen tekemistä pelastuksesta osalliseksi, kun Jumala hyväksyy syntisen ihmisen Kristuksen tähden. Ei tämä ole aikuisellekaan helppoa.

Kirjoituksen toinen osa on täällä.

sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Rijkaard, Litmanen ja nyt Arajuuri

Liechtenstein-ottelun loppuvihellys painuu niin syvästi mieleni syvyyksiin, että koskaan sitä en unohda. Se oli vuonna 1966 alkaneen jalkapalloelämäni täyttymys, ikuisen rämpimisen loppu.

Minusta tuntui, että olen tosiaan ansainnut tämän aivan henkilökohtaisesti, niin uskollisesti olen kulkenut tämän parjatun, vähätellyn ja naureskellunkin joukkueen mukana.

Toissapäiväinen ottelu ei kuitenkaan ole Suomi-jalkapalloni ainoa juhlahetki eikä edes suurin.

Vielä käsittämättömmältä tuntui Mestareiden liigan televisiopelin jälkeen, kun loppukuvissa näytettiin kahta pelaajaa, hollantilaista tähteä Frank Rijkaardia ja suomalaista Jari Litmasta. En muista, mitä nimeomaisen suurta Litmanen oli tehnyt siinä pelissä, mutta jotain merkittävää se oli välttämättä ollut. Pienillä ansioilla sellaisiin kuviin ei päästä.

tiistai 12. marraskuuta 2019

Sekä pessimismi että optimismi ovat vinoja

Olen etsinyt vaihtoehtoa pessimismin ja optimismin välistä, sillä en haluaisi vääristellä todellisuutta. Pessimismi ehkäisee pettymyksen tunteelta, mutta se näkee positiiviset mahdollisuudet pienemmiksi kuin ne oikeasti ovat. Optimismi on iloinen elämänasenne, mutta se houkuttelee laittamaan rulettipöytään isomman panoksen kuin oikeasti kannattaisi.

Tällainen viisas ajatus on joskus tarttunut mukaani: "Pessimisti valittaa tuulesta, ja optimisti odottaa sen muuttavan suuntaa. Säädä sinä purjeesi tuulen mukaan."

lauantai 9. marraskuuta 2019

Maailman parhaan asiakkaana

Muutama vuosi sitten kävin viikoittain ruokaostoksilla järvenpääläisessä tavaratalossa. Vihdoin kyllästyin siihen, että tuotteet vaihtoivat koko ajan paikkaa. Ongelma ei lievittynyt kylteillä, joissa valiteltiin muutosten tuomia haittoja. Niiden syykin kerrottiin.

Lopulta olin niin täynnä tuotteiden vaeltelua, että varustauduin kauppamatkalleni tussin kanssa. Tarkoitukseni oli kirjoittaa johonkin kylttiin: "Ei haittaa yhtään. Olen siirtynyt kilpailijalle."

Tussi ei tarttunut muovipintoihin, ja niin vaihdoin kauppaa syytä kertomatta.

Tuo uusi kauppa on nyt valittu maailman parhaaksi ruokakaupaksi.

Ei se minusta ole niin kummalliselta tuntunut. Tavarat ovat  joka tapauksessa pysyneet paikoillaan. Joku sanoi, että liha- ja kalatiskit ovat erinomaisia, mutta niistä en osaa itse sanoa mitään. En ole niillä käynyt. Suurin valituksen aiheeni on, että kassajonot saisivat olla lyhyempiä.

Ehkäpä tuo kuitenkin kelpaa esimerkiksi.

Olen miettinyt sovellusta omaan elämään. Olisi suurenmoista, jos minäkin olisin ollut tekemässä kirkkoa tai seurakuntaa, josta joku sanoisi vuosien kuluttua, että sehän oli maailman paras.

torstai 7. marraskuuta 2019

Näppärästi eroon kiusallisesta ihmisestä

Äitini teki työuransa apteekissa farmaseuttina. Hänen aikanaan ei ollut odotusnumeroita, joten kuka tahansa asiakas saattoi tulla kenen tahansa farmaseutin luo sen mukaan, mihin jonoon sattui.

Useimmat asiakkaat olivat mukavia, ja joidenkuiden kanssa saattoi jopa ystävystyä, mutta oli myös niitä, joita jokainen halusi väistää.

Yksi tällainen yleinen epäsuosikki pyysi kerran äidiltä pientä vippiä, ja äitini yhtään empimättä antoi.

Työtoverit ihmettelivät. "Luuletko, että se tulee ikinä maksamaan tätä lainaansa?" he kysyivät.

"Silläpä juuri, silläpä juuri", äitini sanoi.

tiistai 5. marraskuuta 2019

Miljoonauutisten keskellä 24 euron tarina


Pudasjärvellä sijaitsevan leirikeskuksemme emäntä sai vahingossa liian suuren maitotilauksen.

Epäilemättä hän vähän aikaa mietti, mitä voisi tehdä maidoille. Ihmettelen, jos ajatus maahan kaatamisesta ei tullut mieleen.

Vihdoin hän päätti soittaa tuntemalleen kioskin pitäjälle ja tarjota maitoja hänelle. Kaupat syntyivät, ja emäntä tilitti myyntinsä 24,40 euroa oikein kuitin kanssa. "Pankaa vaikka johonkin keräykseen", hän sanoi.

Näinä päivinä on kyllästymiseen saakka puhuttu suurista rahoista, kymmenistä miljoonista. Tämä 24 euroa on se rahasumma, joka minua on syvimmin koskettanut.