keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Riippuu siitä, kuka virheen tekee

Kertomani tapaus ei ole rikos, mutta vanhentunut tapaus se on, pian kolmenkymmenen vuoden takaa, ja sen päähenkilö on jo siellä, minne rankaisijan käsi ei enää yllä.

Aikanaan Pirkkalan seurakunnan toimistot olivat tavallisessa kerrostalohuoneistossa. Eräänä aamuna havaittiin, että toimistoon porraskäytävästä johtava ovi oli apposen auki. Kaikki väestörekisteritiedot olivat toimiston nurkassa yhden peltikaapin sisällä, jota suojeli vain hatara lukko. Tosin jonkinlaista suojaa antoi juuri tuo avoimeksi jäänyt ovi, koska se tuotti kulkijan päässä luonnollisen päätelmän, että toimistossa oli luvallinen liikkuja paikalla eikä ulkopuolisella ei ollut sen takia sisään menemistä. Rauhallisessa kerrostalossa ei muutenkaan liikkunut asiatonta väkeä.

Tosiasia kuitenkin oli, että seurakuntalaisten henkilötietoihin olisi päässyt käsiksi kävelemällä sisään ja käyttämällä ruuvimeisseliä sorkkarautana.

Illalla toimistolla oli viimeisenä ollut kirkkoherra itse, Erkki Pennanen. Niinpä asian selvittyä jutusta ei koskaan nostettu hälyä. Eihän kukaan pomo itselleen rähise.

Kuullessani tapauksesta mieleeni tuli Tuntemattoman sotilaan lause: "Oli se hyvä, että se sattui Lehdolle." Lehdon tapaus oli kuitenkin toisenlainen. Siinä vakavasti ja toivottomasti haavoittunut Lehto ampui itsensä. Se oli raaka kuolema, ja Pirkkalassa todellinen vahingon mahdollisuus oli vielä melko kaukana, vaikka ainekset olivat olemassa. Vertaus Lehtoon ontui.

Mutta siitä huolimatta oli se hyvä, että se sattui Pennaselle.  

Ei kommentteja: