maanantai 7. syyskuuta 2015

Nuorisotähtien hautausmaat

Taannoin kirjoitin suomalaisista jääkiekon maailmanmestareista ja heidän urakehityksestään. Nimiluettelot osoittavat vääjäämättömästi, että vain harvoista pelaajista tuli aikuisten maailman tähtiä.

Sama näyttää pätevän jalkapalloon. Suomi-Futis on muistellut alle 20-vuotiaiden maajoukkuetta, joka pelasi vuonna 2001 ikäluokkansa mm-kisoissa. Joukkue menestyi kohtuullisesti. Ensimmäisessä pelissään se hävisi tulevalle maailmanmestarille Argentiinalle 2 - 0, mutta oli alkulohkossa kunniakkaasti kolmas.

Ei näistä kavereista kuitenkaan ollut suomalaisen jalkapallon pelastajiksi. Mikael Forssell olisi voinut ilman loukkaantumisia pelata vielä komeamman uran, mutta hän oli kuitenkin pitkään maajoukkueen luottohyökkääjä. Maaottelumaaleja on peräti 29, mikä on Suomen tasoisessa joukkueessa todella paljon.

Mika Väyrynen on toinen onnistuja, joka on tehnyt hienon maajoukkueuran, vaikka ei hänestä ollut maailmantähdeksi. Myös Daniel Sjölundilla on ollut paljon maaotteluita, mutta Skandinavian ulkopuolisiin seuroihin hän ei ole päässyt.

Tämän jälkeen on hiljaista. Maajoukkueessa ovat käväisseet Antti Okkonen ja maalivahti Otto Fredrikson ja pari kertaa myös Hannu Haarala.

Tuomas Aho, Harri Haapaniemi, Ossi Martikainen, Marco Parnela ja Mika Niskala ovat jääneet seurapelaajiksi. Saa olla aika hyvä jalkapalloasiantuntija, jos tuntee heistä edes pari nimeä.


Ei kommentteja: