Tampereen yliopiston nyt edesmenneeltä professorilta Yrjö
Hosiaisluomalta poimin tekstiini ajatuksen, jonka mukaan Raamattu on
"melkoinen pyttipannu". Kolumnin 2500 merkkiä ei sallinut kielikuvan
pohtimista, ja siksi laajennan ajatusta tässä.
Pyttipannu on lempiruokani. Siitä tulee mieleen sekä isäni
että mummoni. Siihen on koottu edellisten päivien aterioista kaikki
käyttökelpoinen, ja vielä on kenties lisätty kananmuna.
Pyttipannun maku tulee sen kokonaisuudesta, mutta kaiken
mössäännyttävä muhennos se ei ole. Yksittäiset ainekset erottuvat, vaikka niitä
ei erikseen syödäkään. Kokonaisuuden mukana menee sellainenkin alas, josta ei
yksinään välittäisi. Jos jonkin ruoka-aineen syöminen on täysin mahdotonta, sen
voi poimia erikseen ja törkätä sivuun; se saa olla siinä lautasen reunalla,
vaikka en sitä omaan suuhuni pistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti