perjantai 25. tammikuuta 2019

Renttu ei voi noin vain luopua renttumaisuudestaan

Viime sunnuntain Aamulehdessä ollut kolumnini lähti liikkeelle Pentti Saarikosken tekstistä, jonka mukaan hän poltti kaksi kuukautta kestäneellä Prahan matkallaan puolitoista kilometriä pitkän savukkeen ja joi 240 litraa olutta.

Pohdin samalla sitä, kuinka paljon ihmisellä on oikeus uhrata terveyttään ja läheistensä hyvinvointia suurten saavutusten nimissä. Tekstin lopussa kerron kaipaavani katoamassa olevia ulkoilmakavereita, jotka kevään tullen ilmestyvät torille istuskelemaan.

Kaipasin paheksuntaa, mutten sitä saanut. Facebookissa kommentoitiin enimmäkseen sivuaihetta eli ulkoilmakavereita. Vähemmän puhuttiin taiteilijaneroista, jotka jättävät taakseen ihmisraunioita, kuten hylättyjä lapsia ja puolisoita.

"Olisiko vaikka Saarikoski antanut maailmaan kuitenkin enemmän, jos olisi ollut juomatta ja kirjoittamatta." Näin kyselee joku kommentoijani. – En usko, että olisi antanut. Jos Saarikoski olisi vähentänyt renttuuttaan, hän olisi vähentänyt itseään. Ennen pitkää hän olisi lakannut olemasta sitä, miksi hänet oli tarkoitettu. Maailma olisi ollut siistimpi paikka, mutta Saarikoski siitä olisi puuttunut.

Ei kommentteja: