Kirjoitan rippileiriltä. Täällä elämän laboratorio-oloissa törmää välillä kummallisiin ongelmiin.
Olen miettinyt isosten aamusaarnoja, jotka ovat leirin alussa olleet suorastaan liian hyviä. Vaarana on, että ne kohottavat osaamisen niin korkealle, että mikään en enää riitä ja että aivan tavalliset nuoret eivät niihin enää kykene. Suorittaminen ei saa koskaan nousta sellaiselle tasolle, että siihen lakkaa yltämästä ilman kohtuuttomia ponnisteluja.
Niinpä tämän aamun vuorossa ollut isonen sai ohjeen: ”Tee huonompi.”
Jalkapallossakin olen sympatiseerannut suurimman suosikkini Brasilian ohella aina myös saksalaisia. He eivät ole ikinä koettaneet olla taiturimaisempia kuin oikeasti ovat.
Liian korkealle pyrkiminen ja sen mukana tuleva sietämätön ahdistus voi olla monen ihmisen suurin onnettomuus. Lievä periksi antaminen elintasossa, koulumenestyksessä, uratavoitteissa ja asunnon mahtavuudessa voisi tuottaa sen rentouden, että elämä alkaisi taas hengittää ihmisen tahtiin.
Nuo viisaat sanat "...että elämä alkaisi taas hengittää ihmisen tahtiin" kannattaa lukea ja ajatella toisenkin kerran.Varsinkin,jos on jatkuvasti vähän niinkuin hengästynyt olo.
VastaaPoistaOlen seurannut mielenkiinnolla tyttäreni koulun alkutaivalta. Vain täydellinen onnistuminen kelpasi. Pari vuotta sitten hän innostui jalkapallosta. Yhdessä voittaminen oli mukavaa, yhdessä häviäminen ei ollutkaa katastrofi. Pikkuhiljaa hän oppi elämisen hauskuuden. Nyt viidennellä luokalla hän osaa jo nauraa itselleen. T: se oikea laitapakki Haaviston stadionilla.
VastaaPoistaHyvä esimerkkki siitä, miten jalkapallo voi tuoda elämään ymmärrystä. Yhdessä on hienompi kuin yksin. Hienoa on sekin, että tämä aika usein mielessäni käyvä oikea laitapakki taas pulpahtaa esiin. - Ate
VastaaPoista