Kun ihminen on vain tietty kilomäärä lihaa

 
Joskus yhdeksäntoistavuotiaana olin ostamassa itselleni polkupyörää. Myyjä teki hyvän tarjouksen, mutta sanoi, että tarjous oli voimassa vain minuutin. Sitten hän alkoi laskea sekunteja.

Hätäpäissäni, aikuisten maailmaan tottumattomana ostin sen pyörän. Jo pari kolme vuotta myöhemmin päätin, että enää en tuollaiseen suostuisi. Paiskaisin kaupan oven kiinni ja sanoisin: "En ikinä osta teiltä pyörää, en ota vaikka ilmaiseksi antaisitte."

Ehkä tuolta juontaa jonkinlainen vastenmielisyyteni halpalentoyhtiöitä kohtaan.

Tuntuu siltä kuin niille ihmiset olisivat vain karjaa. Mikään ei ole itsestään selvää, ei vessakäynnin oikeus, ei edes normaalin asiallinen istumapaikka.

On mietitty jopa sitä, että lipun hinta perustuisi asiakkaan painoon, niin kuin ihminen olisi vain luita ja lihaa.

Ei kaikkeen nöyryytykseen tarvitse suostua, ei sittenkään vaikka se olisi kuinka halpaa tahansa.