Olen pitänyt Bruce Springsteenin musiikista, ja siihen liittyy myös koskettavia nuoruudenmuistoja.
Olen nähnyt Springsteenin hänen Helsingin keikallaan. Ilma oli kaunis, ja yleisöä oli Stadionin täydeltä. Springsteen soitti hyvin ja pitkään, tietyssä mielessä "koko rahalla".
En kuitenkaan voinut välttyä kiusallisilta, itsekriittisiltä kysymyksiltä. Vertasinpa lipun hintaa mihin tahansa - uuteen CD-levyyn, lentolipun hintaan tai hyvään kirjaan - tulokset olivat aina yhtä julmia: olin maksanut karkeaa ylihintaa.
En voinut välttyä epäilyltä, että minua oli huijattu. Olin tukenut ylipainoista äänilevyteollisuuttta ja sen ylilihavia tähtiä, joille mikään ylellisyys ei ole kyllin ylellistä; tämä kaikki siitäkin huolimatta, että Springsteenin sanoituksissa monet arvot ovat kohdallaan.
Aina kiusallisemmaksi vertailu muuttui, kun rupesin laskemaan, kuinka monta puuntainta näillä rahoilla olisi saanut hankituksi Nepaliin (http://www.toisenlainenlahja.fi/). Olin kyllä perillä siitä, että tietty määrä turhuutta on eräänlainen välttämättömyystarvike sekin. Ei aina voi ajatella maailman köyhiä. Kiusalliset kysymykset eivät kuitenkaan poistuneet tällä selityksellä.
Samat epäilyt ovat vaivanneet minua myös hankkiessani jalkapallo-otteluun lippuja. On hyväksyttävä, että ihmisellä on "tämän kerran elämässä" -tapahtumia, mutta mitä sitten, kun näistä tapahtumista tulee pienin väliajoin toistuva rituaali? Pitäisikö joskus kääntää intohimoilleen selkänsä?
Hyvia kysymyksia, varsinkin taalla ylettoman ylikulutuksen kotimaassa asuvalle.
VastaaPoista