Tony Halme on kuollut. Tiedän hyvin, miten hänestä olisi ollut korrektia ajatella: typerimmän machomaailman öykkäri, tyhmien puhuja, narkkari ja aivonsa sekoittanut urpo, joka lopullisesti munasi ryhtymällä holtittomaksi kansanedustajaksi. Aivan viimeksi hän jäi kiinni rattijuoppoudesta ja laittomasta aseesta.
En kuitenkaan voi sille mitään, että olen tuntenut Halmetta kohtaan samaa myötätuntoa kuin Matti Nykästä kohtaan.
Silmäni avasi Tony Halmeen kirja Jumala armahtaa ‑ minä en. Yllättävästi siinä oli uhoamisen keskellä myös herkkiä lauseita. Ne liittyivät isän ja äidin ikävään, yksinäisyyteen, ensimmäiseen tyttöystävään ja omaan veljeen, johon on aina voinut luottaa.
En minä ole Halmeen kanssa samaa mieltä juuri mistään yhteiskunnallisesta kysymyksestä. Siitä huolimatta hänen karusta lapsuudesta nouseva tarinansa on puhutellut, niin myös tällainen ajatus:
"Niille jotka kysyy mitä tän kuoren alla on, mä sanon että te ette edes halua tietää sitä. Tää kuori suojaa yhtä hyvin sua kun se suojaa mua."
Jos ja kun Jumala Armahtaa Tony Halmeen, niin minäkin armahdan
VastaaPoistaTämän kirjoituksen alun ero Hazardin oksennukseen on se, että termit eivät ole alatyylisiä. Siksi tähän viestiin ei ole tullut haukkuja juuri kuolleen solvaamisesta.
VastaaPoistaInhimillisyys, armo ja rakkaus.
VastaaPoistaNäitä sanoista ei Hazardilla ole minkäänlaista käsitystäkään.
Tästä syystä armahtakaamme myös Hazard.
-joni k.-