En muista, milloin viimeksi jokin kaukainen uutinen on aiheuttanut minussa yhtä suurta ahdistusta kuin uutinen chileläisistä kaivosmiehistä, jotka ovat olleet maan sisällä vankeina ties kuinka kauan ja jotka joutuvat odottamaan vapautumistaan vielä ties kuinka kauan.
Uutinen palautti mieleen vanhan ihmetykseni: onko maailmassa kurjempaa olentoa kuin suljetun paikan kammoon sairastunut elinkautisvanki?
itseäni on riivannut ajatus siitä, että ihmiset ovat saaneet aikaiseksi sellaiset puitteet, että niiden seurauksena jonkun elämän tehtävänä tällä maapallolla on ollu viettää suurin osan elämästä lukittuna muusta maailmasta. mahdollisesti ajatus takaraivossa : "en se minä ollut, ihan oikeasti"
VastaaPoista