On pian neljännesvuosisata siitä ensimmäisestä kerrasta, kun hypätessäni Helsingissä Tampereen junaan tajusin olevani matkalla kotiin. Kouluvuosieni Järvenpää tuntuu vieraalta.
Järvenpäässä on minun oma kirkkoni, tuo Suomen rumimmaksi äänestetty.
Lauantaina satuin samaan pöytään ihmisen kanssa, joka niin ikään on kasvanut tuon kirkon juurella. Oivaltaessamme yhteisen rakkaudenkohteen tervehdimme toisiamme kädestä ja sanoimme: "Sanovat mitä sanovat ja äänestävät mitä äänestävät, meille tuo kirkko on kaikista kaunein."
Itselleni on kaynyt samalla tapaa koto-Suomen ja Pirkkalan suhteen. En ole vuosiin kokenut, etta sinne meneminen tuntuisi kotiin palaamiselta. Niin paljon on paikat ja asiat muuttuneet. Kun ei oma vahemman alykas luottokortti toimi bensa-aseman automaatissa, niin vieraantuneisuus on selvaa ja jopa arsyttavaa.
VastaaPoistaVanha hylätty ja ränsistynyt omakotitalo oli pitkään maamerkkinä kotiin tulemisesta. Kun sen kohdalle pääsi tiesi, että koti oli lähellä. Kun talo purettiin ja paikalle rakennettiin hieno rivari, ei kotitie tuntunut enää kotitieltä.
VastaaPoistaPirkkala on muuttunut ihan liikaa. Pitäisihän sen nyt sentään pysyä sellaisena kuin minä sen muistan, että voisin koskaan sinne tai silloiseen itseeni palata. Edes hetkeksi.
VastaaPoistat. ABI-94