Sain vihdoin käsiini muutama päivä sitten minulle annetun nimipäiväkortin. Sen kuvana oli ikivanha Leonardo da Vincin maalaus Viimeinen ehtoollinen. Kuva oli kolmiulotteinen. Korttia heiluttelemalla sen kuvakulmat vaihtuivat.
Kortin kirjoituspuolella olivat sanat: "Tähän ei tarvita edes patteria."
Sille lauseelle oli helppo hymyillä. Todellakin on olemassa yhä asioita ja tavaroita, jotka toimivat iänikuisella uusiutuvalla energialla.
Nimipäiväkortista ajatus kulki 24 vuotta vanhaan, kinofilmillä toimivaan järjestelmäkameraan, joka makaa käyttämättömänä mutta periaatteessa käyttökelpoisena kirjahyllyssäni jossain Robert Musilin ja Herta Müllerin takana. Tuolle kameralle riitti, että vaihtoi kerran vuodessa kynnen kokoisen patterin. Laitteessa oli jopa yksi täysin mekaaninen valotusaika, jolla kuvaaminen onnistui vaikka maailmasta olisi loppunut kaikki sähkö.
Itselläni on käytössä kirpputorilta hankittu Yashica: http://www.paulthia.com/weblogimages/070125-yashica.jpg
VastaaPoistaEi tarvi koskaan huolehtia, että unohtaisi kamera-akun kotiin. Filmi sisään ja voit kuvata ties kuinka epäinhimillisissä olosuhteissa tahansa. Vuorikiipeilijät käyttävät filmikameroita yläilmoissa juuri sen takia, että niissä ei ole ollenkaan elektroniikkaa joka jäätyisi.
-Santeri Sarkola