Olen joutunut viime aikoina monesti kuulemaan ajatusta: "Hyväksyn heidät, mutta en heidän tekojaan."
Pitkään ajatus on mennyt minulle täydestä, mutta yhtäkkiä olen havahtunut siihen, että eihän tuo ole mielekästä puhetta. Tuntemamme ihmiset ilmenevät meille vain kahdella tavalla, sanoina ja tekoina; ja jos ne kaksi ovat keskenään ristiriidassa, uskomme ennen muuta tekoja.
Mitä jää jäljelle ihmisestä, jos hänestä otetaan hänen tekonsa pois? Mieti puolisoasi, lapsiasi, vanhempiasi, ystäviäsi, opettajiasi, naapureitasi. Juuri teoissaan he ilmenevät meille.
Sen vuoksi ajatus Jumalan armosta putoaa tyhjän päälle, jos ajatellaan, että Jumala hyväksyy ihmisen itsensä muttei hänen tekojaan. Jos näin olisi, mitään armoa ei olisi.
Jumalan armo voidaan ymmärtää vain tällaisen lauseen pohjalta: "Tekoinesi, kaiken sen kanssa mitä olet ikinä tehnyt, kaikkinesi sinut hyväksyn."
Tunnen perheen jonka poika on tehnyt henkirikoksen. Uskon, että pojan vanhemmat rakastavat ja välittävät pojastaan, mutta en usko heidän hyväksyvän pojan tekoa millään muotoa. He kyllä hyväksyvät poikansa joka on tehnyt teon, mutta eivät tekoa.
VastaaPoistaTällaisia esimerkkejä jokainen keksii elämästä todella paljon. Esimerkit eivät kuitenkaan kumoa sitä perusfaktaa, että tekomme eivät ole meistä irrotettava asia. Juuri niissä me ilmenemme muille ihmisille.
VastaaPoistaIhmisen arvon voi hyväksyä, tunnustaa ilman, että hyväksyy, antaa arvoa kaikille hänen teoilleen.
VastaaPoista"Ovatko hänen tekonsa aidosti sitä mitä hän on?"
Jossain määrin tekomme ovat siis irrallaan siitä 'mitä me olemme'. Tosin se, mitä ymmärrämme 'aidolla hänellä', määrittyy (ainakin pitkälti) hänen teoistaan.
Näissä pohdinnoissa motiiveilla on tärkeä sija: "Miksi hän toimiin niin." Hyvä teko ja paha teko - hyvä ihminen ja paha ihminen.
Probleemi on vanha ja kimurainen.
Ja vielä ilmaus:
VastaaPoista"Hyväksyn hänen pahat tekonsa osaksi häntä ja hyväksyn hänet mutta en hänen pahoja tekojaan."
En osaisi syyttää esittäjää ristiriidasta.
Kimuranttia, kimuranttia.
Tarpeellinen selvennys:
VastaaPoistaArton kirjoituksen todellinen kärki taisi kohdistua ajankohtaiseen seksuaalikeskusteluun, ja olen hänen kanssa rintamalinjan samalla puolella.
Jumalalle kaikki on mahdollista, Hän hyväksyy sekä ihmisen, että ihmisen teot. Hänellä on siihen varmaan syynsä. Mutta ihmiselle moinen tehtävä tuntuu ylivoimaiselta, joten "hyväksyn ihmisen, mutta en hänen tekoaan" tuntuu ihan riittävältä. Pitäisikö sitä sitten hylätä koko ihminen hänen tekonsa tähden? Ei tunnut oikein hyvältä sekään. Tuntemattomiin ihmisiin homma toimii. Mutta jos ihminen onkin tuttu, niin johan tuli haasteellisemmaksi.
VastaaPoistaEro on juuri siinä, että kaukana olevat ihmiset eivät ilmene meille niinkään tekoina. He ovat kuvia, ammatteja,kuulopuheita, asemia, virkoja tai maineita, mutta kun ihminen tulee lähelle, hän ilmenee meille teoissaan. Silloin häntä ei voi enää irrottaa teoistaan, koska juuri ja yksinomaan niissä hän ilmenee meille.
VastaaPoistaKun puhutaan ihmisen seksuaalisuudesta, niin siina yhteydessa teoista puhuminen on varsin erilaista verrattuna esim. rikoksen tekemiseen. Homoseksi on mielestani osa homoseksuaalisen henkilon ihmisyytta, aivan eri tavalla kuin tietoisiin valintoihin tapahtuvat teot kuten rikokset.
VastaaPoistaMutta ovatko teot ja valinnat lopulta tietoisia valintoja, varsinkin, kun vakavimmat ja merkitykselliset rikkomukset johtuvat aina sairaudesta? En näe pahoinpitelijää ihmisenä joka on päättänyt pahoinpidellä vaan ihmisenä joka on sairastunut ja sen takia pahoinpitelee
VastaaPoista