Itsestäänselvänä pidetyksi hokemaksi on noussut ajatus, että yhteiskunnan olisi annettava kaikille vakaumuksille ja erityisesti kaikille uskonnoille samanlainen asema.
Kun jostain ajatuksesta tulee hokema, siitä katoaa ajattelu. Sitä toistetaan välittämättä siitä, onko sillä mitään yhteyttä tosiasioiden kanssa.
Yhdenvertaisuusajatusta voi kyllä toitottaa, mutta sen mukaan ei voi elää. Jos sitä sovellettaisiin johdonmukaisesti, yhteiskunta ei voisi mitenkään sanoa mielipidettään siitä, ajaako jokin aatteellinen ryhmittymä rasismia tai lietsooko se sotaa.
Eivät kaikki uskonnotkaan ole samanarvoisia yhteiskunnan kannalta. Tuore esimerkki on Helsingin Sanomien esiin nostama Tapani Koivuniemen uskonlahko.
Oman etunsa nimissä yhteiskunnan on tuettava sellaista uskonnollisuutta, joka tukee yhteiskuntarauhaa, ihmisoikeuksia ja oikeudenmukaisia elämänarvoja.
Tassa mennaan todella kimurantille alueelle. On mielenkiintoista, etta lansimaista yleinen uskonnollisuus on kaikkein vahvointa taalla Yhdysvalloissa, missa julkisen sektorin ja uskonnon ero on pyritty tekemaan kaikkein selvimmaksi. Suomessa (ja ilmeisesti muuallakin Euroopassa) sen sijaan valtio ja kirkko ovat virallisesti toisiinsa sidottuja, mutta ihmiset ovat erittain vieraantuneita kirkosta. Monet asiaa pohtineet pitavat juuri tata valtiosta erillisyytta takalaisten todella runsaslukuisten kirkkojen elinvoiman syyna.
VastaaPoistaMutta yksinkertaista tama erottelu ei tietysti taallakaan ole. Juhlapyhat seuraavat kristillista kalenteria (mika ei tietysti ole reilua muita kohtaan), ja koulujen jouluohjelmien lauluvalinnat on todellista taiteilua kun pyritaan pysymaan poissa selkean uskonnollisista teemoista (juhlistettaessa uskonnollista pyhaa).