Onneksi edes Helsingin Sanomat ymmärsi noteerata kirjailija Matti Pulkkisen kuoleman lähes siinä laajuudessa kuin hän ansaitsi. Matti Pulkkinen on sentään Suomen kirjallisuushistorian kovimpia nimiä ja 1980-luvun suurin tähti.
Vakava sairastuminen katkaisi Matti Pulkkisen uran, mutta neljä julkaistua romaania Ja pesäpuu itki, Elämän herrat, Romaanihenkilön kuolema ja Ehdotus rakkausromaaniksi olivat vakuuttava näyttö.
Henkilökohtaisesti Pulkkinen on ollut minulle tärkeä. Ilmeisesti hän on ainoa suomalainen kirjailija, jonka koko tuotannon olen lukenut kokonaan. Viimeistä kirjaa lukuun ottamatta olen lukenut kaikki hänen teoksensa kahteen kertaan.
Yksittäisistä Pulkkisen ajatuksista olen miettinyt erityisesti kahta; ensinnäkin sitä Pulkkisen kysymystä, onko Suomessa moottoripyöräjengien lisäksi muita yhteisöjä, joiden puolesta ihmiset olisivat valmiita kuolemaan.
Vielä enemmän olen pohtinut Pulkkisen ajatusta, että romaaneja ei pitäisi verrata toisiin romaaneihin, vaan maailmaan. Omassa elämässäni olen koettanut soveltaa ajatusta niin, että on täysin yhdentekevää, onko jonkun papin saarna parempi vai huonompi kuin jonkun toisen. Sen sijaan on kysyttävä, pitääkö se yhtä sen totuuden kanssa, joka paljastuu, kun maailmasta ja elämästä raaputetaan pintakiilto pois.
Matti Pulkkinen myös onnistui toteuttamaan ajatuksensa. Hänen jälkeensä kukaan suomalainen kirjailija ei ole kyennyt herättämään laajaa yhteiskunnallista keskustelua, joka vaatii jokaisen ajattelevan ihmisen ottamaan julkaistuun romaaniin jonkinlaisen kannan.
Kiitos tästä kirjoituksesta. Myös minulle Pulkkisen kirjat ovat olleet suuria lukuelämyksiä. Jokainen niistä muutti minua ihmisenä ja avarsi ajatteluani merkittävästi. En osannut, enkä vieläkään osaa, ajatella elämää niin ennakkoluuttomasti kuin Pulkkinen. Myös minä ihailen Pulkkisen kirjoissa sitä, että ne eivät toista itseään, kuten sanoit, eikä niitä voi verrata keskenään. Itse huomaan helposti toistavani samoja ajatuksia kuin vuosia sitten.
VastaaPoista