Suomalainen koulukuri on tuoreen OECD:n tutkimuksen mukaan heikossa jamassa. Uutinen herättää kysymyksiä koulujärjestelmän tasosta, mutta myös epäilyjä ja vastaväitteitä.
Ensinnäkin on kovin yksiulotteista selvittää sitä, kuinka nopeasti opettaja saa syntymään luokassaan hiljaisuuden. Tämä antaa selvän edun kovaääniselle upseerityypille. Oppilaat ehkä sulkevat salaman nopeasti suunsa, mutta tämä ei takaa sitä, että oppiminen kiinnostaisi heitä jossain syvässä mielessä. Pätevämpiä tuloksia voisi syntyä vaikka sen selvittämisestä, mitä luokassa tapahtuu, kun opettaja poistuu sieltä kymmeneksi minuutiksi ja jättää koululaiset tekemään tehtäviään.
Toiseksi nykynuorten vanhemmilla ei ole paljon varaa jälkeläistensä moittimiseen eikä ole kaikilla isovanhemmillakaan. Myös OECD:n tutkimus viittaa tähän. Sen mukaan koulukuri parani useimmissa maissa vuosien 2000 ja 2009 välillä.
Omassa muistissani on kokemus Järvenpään kansalaiskoulusta (nykyiseltä Kartanon yläasteelta) vuodelta 1972 tai 1973. Luokkahuoneiden ovet lukittiin oppituntien ajaksi, koska ainoaksi tavoitteeksi oli jäänyt, että oppilaat pysyivät edes luokassa sisällä.
Pahimmillaan oman kouluni Järvenpään yhteiskoulun meno oli samanlaista noin vuonna 1970, vaikka oppilasaines oli valikoitua. Lukuisat matematiikan tunnit kuluivat siihen, että muutamaa oppilasta lukuun ottamatta koko luokka heitteli paperilennokkeja. Samanlaisia ongelmia oli muillakin tunneilla, mutta silloinen suosikkiaineeni matematiikka on jäänyt erityisesti mieleen.
Olen varma, että aika moni noista lennokkien heittäjistä paraikaa kauhistelee nykyistä tapojen turmelusta.
Kiitos Ate!
VastaaPoistaOlen samaa mieltä, että todellisen luokkarauhan selvittämiseen ei riitä se, ovatko lapset hiljaa, vaan miten he suhtautuvat itseensä ja toisiinsa, on paikalla aikuinen tai ei.
Linda V.