Nollatoleranssin käsite nousi yleiseen tietoisuuteen 1990-luvun puolivälissä, kun New Yorkia alettiin laittaa järjestykseen. Ilmeisesti tuloksetkin olivat hyviä.
Sen jälkeen nollatoleranssille on käynyt niin kuin kaikille ajatuksille, jotka muuttuvat hokemiksi. Niistä tulee ulkoa toistettavia hyväksytyn mielipiteen mantroja, joiden lausumiseen ei enää tarvita ajattelua.
Nollatoleranssia on julistettu ainakin graffitien piirtämiselle, jalkapallojunnujen kiroilemiselle, seksuaaliselle häirinnälle, alaikäisten ravintolakäynneille, ylinopeuksille, roskaamiselle, katujuopottelulle, Kansallisbaletin huumeongelmalle, työpaikkojen epäasialliselle kohtelulle, erheellisille palohälytyksille, koulukiusaamiselle, nälänhädälle, rattijuopumuksille, pitkäaikaisasunnottomuudelle, rippikouluopetuksen ylilyönneille, harmaalle taloudelle, seksin ostamiselle, lääkeväärennöksille, synteettisten kylmäaineiden vuodoille, lasten ympärileikkauksille ja jääkiekossa koukkimiselle. Viimeksi ministeri Jouni Backman on vaatinut nollatoleranssia vihapuheelle. Aiemmin hän on sanonut samaa nuorisotyöttömyydestä.
Yllä olevassa luettelossa ei ole yhtäkään asiaa, jota en mitenkään kannattaisi. Siitä huolimatta herää epäilys, että ihan vaihtelun vuoksi voisi välillä puhua toleranssien lisäämisestä.
Satuin asumaan New Yorkissa juuri tuon nollatoleranssipolitiikan aikaan. Se tosiaankin toimi siella ja oli ko. ongelmaan oikea ratkaisu. Vaikka siinakin tilanteessa "nolla" oli tietysti suhteellinen kasite. Poliisivoimat vain puuttuivat ns. pikkuongelmiin huomattavasti aikaisempaa tarkemmin. Mutta kuten aina kay, yhteen ongelmaan sopiva laake ei valttamatta tepsi tai ole sovelias muihin ongelmiin.
VastaaPoistaYksi useiden kuolleiden käsitteiden joukossa.
VastaaPoista