Joskus urheilussa on hetkiä, jolloin se lakkaa olemasta vain kilpailua sekunneista, senteistä ja maalilaukauksista, ja muuttuu niiden sijasta elämän kuvaksi.
Yksi tällainen hetki oli, kun EM-kisoissa loistanut tšekki Milan Baros pelasi ensimmäisiä kertoja Liverpoolin joukkueessa.
Baros sai pallon kuudentoista alueen rajalla, jossa hänellä oli hyvä mahdollisuus maalilaukaukseen. Hän päätti siirtää palloa pari metriä päästäkseen vielä parempaan paikkaan. Tämän tehtyään hän siirsi palloa vielä kerran.
Kuudentoista kulmalla tilanne oli jo huonontunut, mutta hän olisi voinut yhä ampua. Tämäkään paikka ei häntä tyydyttänyt. Hän jatkoi kuljetteluaan ja ajautui päätyrajalle. Siellä hän lopulta sössi pallon maalipotkuksi, vaikka mahdollisia tekopaikkoja oli kaikkiaan ollut kolme tai neljä.
Tama on kylla taysin totta ainakin kun katson omaa elamaani. Elamani suola ja rikkaus on ollut suoraa seurausta siita, etta ei ole pelannyt vetaa silloin kun paikka on tullut, joskus jopa aika vaikeista paikoista. Ei sita tietysti voi raiskia ihan holtittomasti joka paikasta, ei varsinkaan vanhemmalla ialla kun on vastuuta muistakin kuin vain itsestaan. Mutta kylla elo olisi aika tylsaa ollut, jos olisi etsinyt vain sita taydellisen varmaa tekopaikkaa tyhjaan maaliin.
VastaaPoistaTeema jatkuu...
VastaaPoista