Mitä hektisyydellä tarkoitetaan

Osallistuin vuosia sitten Turussa seminaariin, jossa oli väkeä ympäri Suomea. Silloin kuulin ensimmäisen kerran sanan "hektinen". Helsinkiläiset hokivat sanaa niin tiiviisti, että tärkeältä se tuntui.

Sanan merkitys oli minulle vieras, ja siksi yritin itseäni trendikkäämpien seurassa nyökkäillä ja huokailla oikeaan tahtiin niin kuin olisin hyvinkin ymmärtänyt ihmisten puheita.

Asiayhteyksistä päättelin sanan merkitystä. Aavistin, että hektiset ihmiset olivat kiireisiä, moniaalla tarvittuja ja kysyttyjä ja täynnä tekemistä. Hektisyydessä oli myös jotain nuorekasta, dynaamista (toinen muotisana), pätevyyttä osoittavaa ja suosiota todistavaa.

Kotiin tultuani otin heti selville, mitä "hektinen" ikään kuin virallisesti tarkoitti. Menin Nykysuomen sanakirjalle ja luin, että se olisi samaa kuin "riuduttavalle taudille (vars. keuhkotaudille) ominainen t. oireellinen".

Voi Mietaata

Moniin vuosiin en ole kiinnostunut hiihtokilpailujen tuloksista pätkääkään. Siitä huolimatta olen tuntenut monen muun tavoin sympatiaa Juha Mietoa kohtaan. En ole varma hänen poliittisista taidoistaan. En pidä häntä syvällisenä ajattelijana, mutta jotain positiivisella tavalla komiaa hänessä on.

On ollut Miedon vuoro joutua dopingkiistojen keskelle. Mitenkään Mietoa syyttämättä tai häntä erityisesti epäilemättä minun on surukseni pakko sanoa, etten jaksa uskoa hänen vakuuttelujaan. Kyse ei ole siitä, mitä Mieto on tehnyt tai ollut tekemättä, vaan siitä, mitä minulle on tapahtunut urheilun seuraajana. Maailma on romahtanut Miedon ympäriltä, eikä kukaan suomalainen 1970-luvun urheilija pelastu silmissäni, vaikka hän todellisuudessa olisi kuinka puhdas tahansa.

Urheilijoiden selityksiä kuunnellessa tulee vain alakuloinen tunne, että tuon kaiken olen kuullut liian monta kertaa.

Niin kuin peltiä painelisi. Pienistä lommoista se korjaa itsensä ja palaa entiselleen. Kun tulee liian iso ruttu, se ei enää palaudu. Romuna mikä romuna.

On vain keskinäistä kunnioitusta, yksipuolista ei ikinä

Viime päivinä olen saanut tehtäväkseni miettiä kymmenestä käskystä neljättä eli sanoja: "Kunnioita isääsi ja äitiäsi."

Käsky on sikäli kiinnostava, että se on jo varhain etääntynyt alkuperäisestä tarkoituksestaan. Kaikkien muiden käskyjen tavoin se oli alkuaan suunnattu ennen muuta aikuisille miehille. Sen ajan maailmassa ei ollut erityistä tarvetta sen korostamiseen, että keskenkasvuisten lasten olisi kunnioitettava jotenkin erityisellä tavalla vanhempiaan. Ei voitu edes kuvitella, että voitaisiin elää jotenkin toisin.

Alkuaan neljäs käsky on vaatinut huolehtimaan vanhenevista vanhemmista silloinkin, kun heistä ei enää ole niin sanotusti hyötyä. Vanhuudenheikkoudessa heitä on kunnioitettava ja heidän elämänsä tarpeet on taattava. Niinpä Suomessa rikotaan neljättä käskyä vastaan, jos mummu joutuu olemaan monta tuntia pissoissaan.

Käskyn alkuperäinen, vanhustenhoidollinen tarkoitus ei tietenkään ole ristiriidassa sen kanssa, että myös pienet lapset ja isommat nuoret kunnioittavat vanhempiaan.

On vain molemminpuolista kunnioitusta, yksipuolista ei milloinkaan. Sanoissa "arvostaa" ja "kunnioittaa" on hienon hieno vivahde-ero. On mahdollista arvostaa sellaistakin ihmistä, jota ei henkilökohtaisesti tunne, mutta jos kahden ihmisen välillä vallitsee kunnioitus, heidän on myös jollain tavoin tunnettava toisensa. Kunnioitusta ei taas voi syntyä, jos jompikumpi vähättelee tai halveksii toista.

Aikuinen, jos nuoret eivät sinua kunnioita, tutki ensimmäisenä itseäsi.

Bisnesluokassa voi käydä huonosti

Eilispäivän uutiset kertoivat Sonoran autiomaassa Meksikossa tehdystä lentoturmasimulaatiosta. Kokeessa käytettiin oikeaa Boeing-matkustajakonetta, joka rysäytettiin aavikolle.

Kokeessa selvisi, että kukaan koneen ensimmäisen luokan tai bisnesluokan matkustajista ei olisi selviytynyt hengissä, mutta 78 prosenttia muista matkustajista olisi jäänyt eloon. Selviytymismahdollisuudet paranivat sen mukaan mitä taaempana matkustaja istui.

Tieto ei yllättänyt. Tuon kaiken olin oppinut jo lapsuuteni junamatkoilla.

Sen sijaan mietin, kannattaako muutenkaan aina olla kärkkymässä ensimmäistä sijaa ja etummaista paikkaa. Monesti riittää, että on yleensä kyydissä mukana. Ei haittaa, vaikka tulee junan neljännessä tai viidennessä vaunussa ja saapuu asemalla muutamaa sekuntia myöhemmin. Asemalaiturille ei kuitenkaan pääse hyppäämään yhtään aiemmin kuin muut.

Tätä ajatusta sovelsin takavuosina, kun tietokoneen osia oli pakko päivittää kerran vuodessa pysyäkseen kyydissä mukana. En koskaan ostanut uusinta tekniikkaa, vaan jotain puoli vuotta vanhaa. Sain kohtuuhinnalla enkä jäänyt kärjestä oleellisesti jälkeen.

Ohjeita siitä, miten nuoria on kutsuttava

Väestöliitto on julkaissut Murkkumanuaali-nimisen kirjan. Ei voi olla asiantuntemattomampaa nimeä nuorten vanhemmille suunnatulla kirjalla. Sen vuoksi julkaisen tässä perusohjeet siihen, millä nimityksillä nuoria kannattaa kutsua.

Murkku-sana paljastaa käyttäjästään, että hän on joku iät ajat nuoruutensa hukannut aikuinen, joka yrittää tekopirteästi ja tekotuttavallisesti lähestyä nuoria. Kyse on siis pahimman lajin virheestä.

Murkku on radiotoimittaja Uma Aaltosen (ei Anneli Tempakan niin kuin ensin muistin) keksimä sana. Uma Aaltonen aloitti 1970-luvulla aivan pätevänä nuorten ohjelmien toimittajana.Tätä hänen sepittämäänsä sanaa nuoret eivät vain itse käytä ikinä. Eivät vaihdevuosi-ikäiset naisetkaan halua olla vaikkuja.

Murrosikäinen sopii biologian tunnille, muttei siviilielämään. Se on tekninen termi, joka ei istu ihmisen suuhun ja leimaa ihmisen hänen biologisen kehitysvaiheensa perusteella. Myöskään viidenkympin vaiheilla olevat naiset eivät sano itsestään "me vaihdevuosikäiset".

Ihmisellä on tietysti biologiset vaiheensa, mutta niistä on syytä puhua hienotunteisesti kenenkään persoonaan viittaamatta.

Teini on yleensä lievä haukkumasana, jolla tosin nuoretkin kutsuvat itseään. Vanhempien ihmisten pitää olla sen käytön kanssa varovaisia ja pidättäytyä käyttämästä sitä, ellei suhde nuoriin ole erityisen lämmin ja luottamuksellinen.

Sana "teini" ei muuten tule englannin kielen teenager-sanasta, vaan on jo 1500-luvulla Mikael Agricolan käyttämä sana, joka pohjautuu diakonia merkitsevään kreikan kielen sanaan.

Nuoriso on lähes neutraali ja käyttökelpoinen käsite, mutta siinä on toisinaan lievä haukkumasävy. Se on monien negatiivisten yhdyssanojen alkuosa, kuten sanoissa "nuoriso-ongelma", "nuorisorikollisuus" ja "nuorisotyöttömyys".

Nuori ja nuoret ovat erinomaisia sanoja. Ne ovat positiivisia, eivät leimaa ketään ja ovat samalla riittävän tarkkarajaisia. Ei ole mitään syytä, minkä vuoksi olisi käytettävä niiden sijasta jotain muita.

Katselen maailmaa Tampereen suunnalta. Jossain muulla Suomessa sanojen sävyt voivat olla hieman toisenlaisia.

Idea jääkiekkodekkariksi

En ole aikeissa kirjoittaa jääkiekkoaiheista dekkaria, mutta aihe olisi valmiina.

Klassiseen tapaan kyseessä olisi toisen perijän listaaminen. Isoisän jättiomaisuutta olisivat perimässä kaksi vanhempansa menettänyttä serkusta, nuori mies ja nuori nainen.

Nainen (Kate) ei muutenkaan pitäisi ainoasta serkustaan (Jack), ja isoisän kuoltua hän saisi ajatuksen toimittaa serkku näppärästi päiviltä, jotta saisi koko omaisuuden yksin haltuunsa. Hän hylkäisi päähänsä pälkähtäneen ampumisidean, koska ei tuntisi ketään alamaailmaan rosvoa, jonka voisi palkata likaiseen työhön. Sen jälkeen hän miettisi omatoimista myrkyttämistä, mutta luopuisi ideasta, koska ei uskoisi hermojensa pitävän.

Vihdoin Kate keksisi, että Jack harrasti jääkiekkoa korkealla tasolla.

Ja niin Kate ottaisi yhteyttä "fyysistä pelitapaa" suosivaan jääkiekkoilijaan, entiseen AHL-tähteen (Robert Tyson), joka tuntisi "lajin sisäisen koodiston" ja toteuttaisi "pelin luonteeseen kuuluvaa aggressiivisuutta".

Loppuratkaisussa Tyson tekisi Katelle tietyn palveluksen, jonka seuraukset sittemmin käsiteltäisiin lajin "sisäisenä asiana".

Ikuistetuksi tulemisen tarve

Yritin etsiä kirjahyllystäni sitä vuosia sitten lukemaani kirjaa, jossa vakuuttavin esimerkein osoitettiin, että monien suurten yhtiöiden jätti-investoinnit ajoittuvat väistyvien pääjohtajien viimeisiin työvuosiin.

Vanhuuden edellä tai jo sen alkaessa isot johtajat haluavat pystyttää itselleen muistomerkin, jolla he uskovat tulevansa ikuistetuiksi: "Tuo suuri ja mahtava rakennettiin hänen aikakaudellaan."

En löytänyt etsimääni kirjaa, mutta siitä huolimatta kirjan ajatus on auttanut selittämään monia rakennuspäätöksiä ja mahtihankkeita, joiden tarkoitus ja idea eivät muuten ole selvinneet.

Suomalaisista ei ole härkätaisteluja moittimaan

Minäkin katsoin Youtube-videon, jossa Semir Ben-Amor hakkaa monien suomalaisten, myös minun, sympatiseeraaman jääkiekkoilijan Ville Peltosen.

Itse kaukalon tapahtumasta ei ole paljon sanottavaa. Tuollaisia Ben-Amorin tekoja ihminen tekee vain silloin, kun hänelle käy täyshalvaus jollain omastatunnosta vastaavilla aivojen alueilla.

Tätä menoa kukaan vastuullinen vanhempi ei vie lapsiaan jääkiekkoharjoituksiin eikä -katsomoon.

Alkuperäiseen jääkiekon ideaan ei varmasti kuulunut ihmisen tahallinen hengenvaaraan saattaminen. Mielettömän väkivallan poistamiseen on keinonsa. Jos siitä saa elinikäisen pelikiellon, Ben-Amirin kaltaiset pelaajat loppuvat kaukaloista sukupuuttoon hyvin nopeasti. Ei missään muussakaan pallopelissä sallita kanssapelaajien tainnuksiin lyömistä.

Kaikesta huolimatta kyseisellä videolla eniten ihmetyttää yleisö. Heti tappelun alettua neljä kaukalon äärellä ollutta katsojaa nousee hurraamaan. Hakkaamisen jatkuessa yleisön reaktiot näyttävät ensin vaimenevan, kunnes useat katsojat kohottavat kätensä taputtamaan. Yleisön reaktiot todistavat, että kyse ei ole vain yksittäisen neloskentän kaverin toilailusta, vaan jääkiekkoon tarttuneesta taudista.

Espanjan härkätaistelut saisivat loppua. Suomalaisilla ei vain ole moraalista oikeutta sellaisen vaatimuksen esittämiseen. Pitää ensin siivota omat nurkat. Surku tulee viatonta eläintä, mutta niin tulee myös tainnuksiin hakattua Ville Peltosta.

Minulla ei ole mitään

Yli kahdeksan vuotta kuollut suomalainen teologi Martti Lindqvist on edelleen tutustumisen arvoinen ajattelija. Hänet tunnettiin monista kirjoistaan ja esimerkiksi lääketieteen etiikkaa koskevista pohdinnoistaan.

Mieleeni on jäänyt esimerkiksi se, kuinka hän määritteli moraalisesti toimivan ihmisen sanoessaan, että jokainen eettisesti ajatteleva ihminen on miettinyt rajan, jonka jälkeen hän ei suostu tottelemaan.

Miettimistä ansaitsee myös se, mitä Martti Lindqvist vastasi, kun häneltä kysyttiin Voima-lehden haastattelussa, voisiko hän kuvitella vielä joskus olevansa ateisti. "Totta kai voisin", vastasi Lindqvist.

Jossain toisaalla hän kirjoitti näin: ""On tärkeää ainakin aika ajoin palata siihen hyvin yksinkertaiseen tosiasiaan, ettei minulla kerta kaikkiaan ole mitään, millä voisin ylläpitää uskoani Jumalaan ja varmistaa sen säilymisen. Jokaisella elämäni hetkellä usko on yksinomaan ja täysin Jumalan lahja."