Puhuin siellä raamatunkertomuksesta, jossa Jeesukselta
kysytään, kuinka monta kertaa ihmisen on annettava anteeksi, ihanko seitsemän
kertaa. Jeesus vastasi siihen, että ei pidä antaa anteeksi vain seitsemän
kertaa vaan seitsemänkymmentä seitsemän kertaa.
Jotkut alakoulun oppilaat olivat valmiita sanomaan, ettei
sellainen ole mahdollista ja että luku on kertakaikkisesti liian iso. Heidän
mielestään pappi puhui vähän höpöjä.
Lapsen ajatteluun ei mahdu, että kertomuksessa ei olisikaan
kyse tietystä kertojen määrästä, vaan pysyvästä elämänasenteesta tai
anteeksiannon tärkeydestä.
Jostain syystä nettipalstoilla on edelleen aikuisia ihmisiä,
jotka alakoululaisen tavoin ajattelevat, että luomiskertomuksen seitsemän
päivää olisi ymmärrettävä samalla tavoin kuin nuo lapset ymmärsivät luvun
seitsemänkymmentä seitsemän.
Voisi ajatella niinkin, että jos koko uskonto olisi vertauskuvainnollista, uskonnosta ei jäisi mitään jäljelle.
VastaaPoista