Ruumisauto moottoritiellä 160 km/h

Ajoin moottoritiellä suurinta sallittua nopeutta eli 120 km/h. Vasemmalta viuhahti ohi ruumisauto.  Arvioin sen nopeudeksi 160 km/h.

En tietenkään voi väittää, että ohittava auto olisi kulkenut huomattavaa ylinopeutta täysin asiattomasti. Ehkä siinä kiidätettiin kuolemansairasta lasta sairaalaan. 

Ehkä auto ei ollutkaan enää ruumisauto, vaan oli siirretty siviilikäyttöön.

Onpa totuus siellä tai täällä, tulkinnoista riippumatta ruumisauton ylinopeus on oireellista meidän ajallemme. Joka tapauksessa on mahdollista kuvitella, että tuo ylinopeutta ajanut auto olisi ollut nimenomaan ruumisauto. Elämä on mennyt sellaiseksi, että 160 km/h ei ole edes ruumisautolta täysin tavaton nopeus.

Muutama vuosikymmen sitten ei olisi tullut kuuloonkaan, että ruumisauto olisi kulkenut huomattavasti muuta liikennettä nopeammin. Tyhjänäkin kulkiessaan se olisi pysynyt roolissaan.

Kuolleille ei ole enää aikaa, muttei ole tilaakaan. Sopivia hautausmaan paikkoja ei kuulemma ole, ei sittenkään, vaikka lentokoneessa katsellen Suomessa näyttäisi olevan tilaa ihan mille vain.

Kuolleiden kohteleminen liittyy siihen, mitä ajattelemme elävistä. Arvaukseni on, että kuolleiden kunnioitus on vähentynyt samaan tahtiin kuin on laimentunut suru irtisanottujen puolesta. Edellisistä on tullut jätehuoltokysymys, jälkimmäisistä tuotannollistaloudellisten ratkaisujen kohde.