Me kun olemme niin hyviä

Suomalaiset ovat saaneet uuden paheksunnan aiheen, kun ovat lukeneet paavin lausunnosta, jossa hän hyväksyy lasten ruumiillisen kurituksen sillä ehdolla, että lasta ei nöyryytetä. Paheksunnan aiheita on muitakin: ns. kehittymättömien maiden suhde aborttiin, homoseksuaaleihin, sananvapauteen, demokraattisiin vaaleihin, uskonnonvapauteen, lapsityövoimaan, ilmastonsuojeluun ja ryöstökalastukseen.

Muutamin varauksin olen yleensä paheksujien puolella. Kokonaisuudessa on kuitenkin jotain kiusallista, sillä nuo paheksumiset kertovat kaikkinensa länsimaalaisten ja eritoten skandinaavien ylemmyydentunteesta, johon ei liity vähintäkään nöyryyttä, vaikka vain viisikymmentä vuotta sitten monet moitituista asioista olivat täällä samalla tolalla kuin paheksutuissa maissa nyt. 

Länsimainen ihminen uskoo olevansa moraalisesti parempi kuin etelämaalainen. Sama ylemmyydentunne näkyy myös kansallisella tasolla. Pääkaupunkiseudun ihmisillä on vankkumaton luotto siihen, että he tietävät asiat paremmin kuin idässä tai pohjoisessa tiedetään. Toisaalta myös helsinkiläisiä paheksutaan. Erona on kuitenkin se, että tiedotusvalta on Helsingissä.

Muiden paheksunta sokaisee näkökyvyn. Myös suomalaisilla olisi yhtä ja toista selittelemistä. Joku etelän ihminen ihmettelee sitä, kuinka pieniä lapsia raastetaan kuuden aikaan umpipimeässä ylös, jotta heidät saadaan seitsemäksi laitoshoitoon. Vanhukset pinotaan säilytykseen, ja lehmien ulkoiluoikeuksista huolehditaan paremmin kuin heidän. Omasta puolestani en ole lainkaan varma, kumpi on brutaalimpaa: lapsen nopea tukistaminen vai viikon pituinen kotiaresti.

Enkä tiedä vieläkään, mitä pitäisi vastata islamilaiselle maahanmuuttajalle, joka katsoo rappukäytävässä örisevää kännisuomalaista ja kysyy: "Onko hänkin kristitty?" Siihen ei riitä vastaukseksi, että katsos kun en tiedä, mahtaako hän kuulua kirkkoon.