Yritän
kirjoittaa vaikeasti ymmärrettävästä asiasta. Jos tykkäät vain hömpästä, ei
kannata lukea.
Dawkinsin kirjan kuollut kulma
Dawkinsin kirjan kuollut kulma
Niin
sanotun uusateismin suurin nimi on maineikas biologi Richard Dawkins. Häneen
uskovat ovat lukeneet tarkasti hänen kirjansa Jumalharha. Minäkin olen lukenut.
Siinä on monenlaisia huomioita, ja monet niistä ovat uskomisen kannalta pisteliään
osuvia.
Kirjassa
on kuitenkin yksi ratkaiseva vika, josta voi sanoa, että yksi Dawkinsilta
puuttuu ja sen mukana kaikki: Dawkins ei ymmärrä kielen filosofiaa. Siihen
tutustumiseksi hänen ei olisi tarvinnut lukea sivuakaan Raamattua eikä
teologiaa. Olisi vain tutustunut niihin kysymyksiin, joista puhuttiin paljon
1900-luvulla ja puhutaan edelleen.
Jotta
Dawkinsin käsitykset uskosta olisivat oleellisen tärkeitä, hänen kirjansa
hakemistossa olisivat nimet Ludwig Wittgenstein ja James Austin.
Wittgensteinista Dawkins kertoo sentään yhden anekdootin, mutta Austinista hän
ei sano mitään.
Oleellista
on, että kieli on mutkikas järjestelmä, jossa näennäiset tosiasiaväitteet eivät
ole lainkaan aina tosiasiaväitteitä, vaan jotain muuta.
Arkinen esimerkki kotoa: mitä oikein tarkoitetaankaan
Arkinen esimerkki kotoa: mitä oikein tarkoitetaankaan
Otan
arkiseksi esimerkiksi keskustelun, jonka kaltaisia koko ajan käydään keskellä
elämää. Kuvitellaan, että kotona on kaksi ihmistä eri huoneissa.
Matti
sanoo: "Ovikello soi."
Liisa
vastaa: "Olen menossa suihkuun."
Matin
lause ei välttämättä ole lainkaan tiedonanto. Liisa kuulee ovikellon soiton
yhtä hyvin kuin Matti. Matin lause on sen sijaan pyyntö, että Liisa menisi
avaamaan oven. Liisan vastaus ei taas ole ensi sijassa tiedotus siitä, mitä hän
on tekemässä, vaan ilmoitus, että hän ei nyt pääse ovelle tai ei halua mennä sinne. Siksi hän toivoo, että Matti avaisi oven. Siinäkin tapauksessa, että Liisa
lykkäisi pientä valetta eikä todellisuudessa olisi suihkua vailla, hänen
vastauksensa toimisi ja kertoisi Matille sen totuuden, että häntä ei nyt kiinnostaisi
mennä.
Ja
niin tuon keskustelun todelliset merkitykset ovat jotain muuta kuin äkkiä
voisi luulla:
"Voisitko
avata oven?"
"Minua
ei nyt kiinnosta tai en pääse. Avaa sinä!"
Luomiskertomus ei välttämättä ole sitä, mitä sitä luullaan
Luomiskertomus ei välttämättä ole sitä, mitä sitä luullaan
Viittaat Wittgensteiniin ja Austiniin, mutta ovikello-esimerkkisi on nähdäkseni "implicature", jota pidetään Paul Gricen "löytönä".
VastaaPoistahttp://en.wikipedia.org/wiki/Implicature#Conversational_implicature
John Searlelta löytyy Grice teoriaa muistuttava "indirect speech act"-teoria.
JH.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaEn missään vihjaa siihen, että esimerkki olisi Wittgensteinilta tai Austinilta (ei ainakaan heiltä). Esimerkin syntyhistoriaa en tunne, eikä sillä ole tässä merkitystä. Asiasta tässä on kyse. Muutenkaan tällaisessa blogissa ei voi kirjoittaa tieteellisellä tarkkuudella jokainen ajatus nootittaen. Tarkoitukseni on olla jokseenkin kansantajuinen, mutta sillä tavoin, etten puhu höpöjä enkä tee vääriä yleistyksiä. – Tuo Grice-linkki on kyllä kiinnostava. En tunne häntä sen enempää. Täytyypä vilkaista.
VastaaPoistaJa tuo poistettu kommentti oli omani. Siinä oli ärsyttävä kirjoitusvirhe.
VastaaPoistaYmmärrän kyllä, että blogi on vapaa kirjoitusmuoot ja että luot omaa ajatteluasi.
VastaaPoistaAustin pohjaa filosofiansa pitkälti Wittgensteiniin ja Grice samoin kuin A. ja W. on arkikielen filosofi. On mahdollista, että A:lla ja W:llä on esimerkki, josta Grice on saanut ideansa.
Gricella on ihan hyviä pieniä oivalluksia, mutta ainakaan minä en osaa pitää häntä kovin syvällisenä ajattelina, joten voi olla, että et saa Gricesta paljon irti. Sama ongelma on Searlessa.
Jotkut pitävät Gricea jonkinlaisena Wittgensteinin ei-teoreettisen lähestymistavan kumoaja, mikä kylläkin on hölynpölyä
JH.
Vilkaisen kuitenkin sitä Griceä, kun sattuu sopivasti aikaa. Siitä voi saada ainakin jonkin mukavan nootin. Ja hyvä on muistaa Saarikosken sanat: "Sanat ovat huoranlapsia, ei niiden isästä koskaan pääse täyteen selvyyteen, eikä niillä isää olekaan."
VastaaPoista"Sanat ovat huoranlapsia, ei niiden isästä koskaan pääse täyteen selvyyteen, eikä niillä isää olekaan."
VastaaPoistaMia Berner, Saarikoskken viimeinen vaimo, pöyristyneenä kertoi Pentille keksineensä jonkun runoilijoilan varastaneen idean runoonsa Saarikoskelta. Saarikoski regoi tähän opettamalla, että näin runoilijoille käy tämän tästä eikä siitä pidä välittää.
Tai näin muistelen Bernerin kirjassa olleen. Lukemisesta on yli kaksikymmentä vuotta.
Kiinnostava yksityiskohta, jonka googlaaminen varmisti: kuinka samanlaisia Saarikosken runo Bernerin kirjan takakannessa ja Dave Lindholmin kappaaleen "Joo joo, mä rakastan sua" kertosäe ovat.
Saarikoski:
Minä rakastan sinua
niin kuin puut rakastaa tuulta
niin kuin meri rakastaa kaloja
ja muita eläimiä jotka siinä asuvat
minä rakastan sinua
niin kuin paperi rakastaa sanoja
joita siihen kirjoitetaan
Lindholm:
Joo joo mä rakastan sua niinku aallot kuuluu
meriin tai niinku vuoret on
aina kivee
Edellinen siis oli JH:n kommentti ja Bernerin kirjan nimi on "PS: merkintöjä suruvuodelta"
VastaaPoista