Suopeus on ehkä suomen kielen kaunein sana

Puhumaton bussikuski

HKL:n erään linjan päätepysäkillä kävin seuraavan keskustelun bussiin kiivetessäni. Kuljettaja oli ulkonäkönsä perusteella umpisuomalainen. Kiire ei selitä mitään, koska auto ei ollut aivan heti lähdössä.

"Hei!"

"- -"

"Yksi kertalippu."

"- -"

"Kiitos."

"- -"

Hetken mietin äänen korottamista tai kysymystä, että oletkos kaveri äänes kadottanu. Sitten annoin asian olla, sillä mistä minä tiedän. Ehkä häntä ei ollut kotona opetettu. Ehkä hän tunsi olevansa kuljetuslaitteiston mykkä osa, joka poistetaan tarpeettomana, kunhan vain autotehtaiden kuljettajaton tekniikka kehittyy. Ehkä hän oli saanut kuulla niin paljon törkeyksiä, että oli päättänyt vaieta, kunnes toiset ajat koittavat.

En anna periksi

En kuitenkaan anna periksi. Pidän mielessäni Jugoslavian sodan opetukset, joiden mukaan yksi sisällissodan syitä oli se, että ihmiset lakkasivat tervehtimästä toisiaan. Koetan pitää yhteyttä niihin, joiden kanssa ajattelen eri tavoin tai joiden ajatukset ovat minulle peräti vastenmielisiä. Mitään hyvää ei voiteta sillä, että luukut lyödään kiinni.

Tuntemattomille ihmisille on liian helppo tehdä pahaa. Mies pudottaa taivaalta surutta napalmia 50 000 ihmisen päälle, vaikka maan päällä sama mies ei kestä kissan katsetta, jos kissalta pitäisi ottaa henki. On helppo irtisanoa ihmisiä, kun ei tunne heidän lapsiaan, joille äiti sanoo: "Ei nyt osteta sulle uusia kenkiä. Ehkä ne vähän puristavat, mutta jos ne pikkuisen vielä, edes ensi kuun alkuun."

Onnellinen tapahtuma: Hitlerin kuva katosi

Uskon kuitenkin pieniin, myötätuntoisiin eleisiin. Rohkaistuin taas, kun Facebook-seinälleni oli ilmestynyt niin sanottu humoristijuttu, jossa oli Hitlerin kuva. En vaatinut kaveriani muuttamaan kaikkia ajatuksiaan, en torunut, en paheksunut, mutta pyysin kauniisti, että minun ei tarvitsisi katsella ihmispedon kasvoja. 

Aihe ei naurata, kun olen sentään Auschwitzissa käynyt. Vielä on sekin syy, että meidän poikien äidinpuoleinen isoisoisä oli Hitlerin leirillä, josta tuli kotiin muutaman kymmenen kiloa kevyempänä kertomatta ikinä kenellekään, mitä oli nähnyt. Hänen ainoa rikoksensa oli ollut, että sodan lopussa hän oli suomalainen merimies suomalaisella kauppalaivalla.

Vähin äänin se kuva katosi. Tarvitaan vain näitä pieniä alkuja.