keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Armoton luonto ei ehkä olekaan armoton 1/3

Muistan hyvin sen kylmän kylvän talven. Oli vuosi 1987. Tammikuun toisella viikolla pakkaslukemat olivat Tampereella 30, 34, 34, 34, 36, 36 ja 35. Yhtäkkiä pakkanen laski, ja sitä oli enää 25,5.

Ihmiset kiittelivät, että tämä kaksikymmentäviisi astetta on jo kerrassaan mukavaa. Siinä on sentään mahdollista elää. Enää ei kitisty turhista.

Kolmenkymmenenviiden asteen pakkasessa oli sekin hyvä puoli, että ihmiset lakkasivat välittämästä, miltä näyttivät ulkona lyllertäessään. Vain tarkenemisella oli merkitystä. Kauniit eivät enää olleet kauniita, ja itseään rumina pitävät saattoivat ajatella, että kaikissa toppauksissaan he olivat kerrankin yhtä hyviä kuin kaikki muut.
klo

2 kommenttia:

  1. Tommi M.22. tammikuuta 2016 klo 23.52

    Muistan hyvin tuon talven, kun varjottelin pysakilla odottamassa bussia kouluun Tampereelle. Pakotti pistamaan jopa hatun paahan, vaikka sita lukioiassa valtti aina viimeiseen asti.

    VastaaPoista
  2. Arto Köykkä23. tammikuuta 2016 klo 0.56

    Niistä pakkasista olisi tosiaan paljon kerrottavaa. Olisi juttu turkistani, jota käytin vain silloin, tarina autosta, joka käynnistyi mutta ei liikkunut, ja monta muuta. Blogijutulla on vain rajansa. Pitäisi kirjoittaa niin, että ruutua ei joudu vierittämään.

    VastaaPoista