Katsoin äsken elokuvaa jossa psykiatri etsi ympäri maailman syitä onnellisuuteen. Elokuva jäi kesken ja heräsin tässä äsken pieni ihminen puristaen sormea nyrkkinsä sisälle. Minun onneni on tässä. Vähän vetoisessa talossa käsi tyypin kädessä joka on rakastettavin kaikista tavanneistani.
Mutta mietin sitten muita onnellisimpi hetkiäni. Löysin itseni pakettiauton etupenkiltä pohjoisessa Ghanassa, kun aurinko laski, maisema oli henkeä salpaava, Kuski ajoi kun hullu ja siinä pelon ja onnellisuuden rajamaastossa olin vapaa ja rakastin maailmaa.
Ja koska en pidä parillisista numeroista, kolmas onnellisuus oli aavikolla Pohjois-Intiassa, Jodpur taisi olla lähin kaupunki. Kamelit köllötti vieressä, kuorsasi. Alla aavikon hiekka, yllä kaikki maailman tähdet. Päällä paita jonka omistajan tiesin ehkä odottavan minua kotona, kun seikkailuni on ohi.
Ja minä mietin, olisiko minulla jotain vastaavaa kerrottavaa. Ainakin yksi hetki tulee mieleen:
Eteläisessä Perussa tulin Arequipan kaupunkiin. Takana oli huonosti nukuttu yö auton takapenkillä, jossa joku helluntailainen saarnamies oli herätellyt minua puoli viiden aikaan aamulla. Hän esitteli Raamattua ja kyseli, tiesinkö mikä kirja se oli.
Olin selvinnyt miehestä, automatkasta ja tullut kaupunkiin.
Heitin rinkan selkääni ja aloin kävellä keskikaupunkia kohti tietämättä mitään seuraavan yön majapaikasta. Tie kulki lievään ylämäkeen, ja jalkojeni alla oli hiekkaa. Väsytti. Aurinko paistoi, oli hieman liian kuuma.
Ja juuri silloin jostain avaruuden suunnasta putosi se tunne: minulla on kaikki mitä elämältä ikinä toivon. Juuri nyt. Juuri tässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti