Ihmistä ei ole kun hän ei edes synny

Kuulin radiotoimittajan ylistävän sitä, että kehitysvammaisten määrä on ratkaisevasti vähentynyt viime vuosina. Odotin hänen kysyvän, kuinka paljon väheneminen johtuu sikiödiagnostiikan kehittymisestä ja lisääntyneestä abortoinnista. Ei tullut sitä oleellista kysymystä.

Väki vähenee, kun sen ei anneta syntyäkään.

Samalla viikolla luin CP-vammaisen (ei siis kehitysvammaisen) Jukka Sariolan kolumnista, kuinka hän oli käynyt katsomassa elokuvan Kerro minulle jotain hyvää. Filmi kertoo neliraajahalvaantuneen ja hänen avustajansa romanttisen tarinan.

Elokuvan mukaan on hyväksyttävää valita eutanasia sellaisessakin tilanteessa, että päähenkilöllä on kaunis rakkaussuhde, pää toimii hyvin ja taloudelliset asiat ovat kunnossa.

Sariola kertoo olleensa elokuvan jälkeen hyvin ahdistunut. Hän sanoo, ettemme voi varmasti etukäteen tietää, mitä annettavaa elämällä on itse kullekin.

Tätä Sariolan lausetta kannattaisi miettiä: "Armoton viesti on, että yhteiskunnastamme tulee parempi paikka, kun minun kaltaisteni vammaisten henkilöiden olemassaolo ei häiritse tavallisia kansalaisia."