Autuaasti unohdettu sisällissota

Olen kuullut, että jossain Ruovedellä olisi ollut sisällissodan veteraani, joka olisi halunnut ostaa itselleen kolme vierekkäistä hautapaikkaa varmistaakseen sen, ettei väärän puolen mies olisi häirinnyt hänen hautarauhaansa. En ole varma tämän tarinan totuusarvosta, mutta mahdollisessa paikkansapitämättömyydessäänkin se kertoo suomalaisesta historiasta. On nimittäin oireellista, että tuollaista tarinaa voi kertoa ilman valehtelijaksi leimautumista. Sota jätti katkerat jäljet.

Jakaantuneet leikit

Seuraavan sukupolven tilanne oli jo parempi, sillä sisällissotaa käyneiden lapset eivät enää uhanneet toistensa henkeä. Kahtiajako oli tosin selvä. Oli sopimatonta, että punikkien lapset leikkivät lahtarien lasten kanssa ja toisin päin.

Leikittiin yhdessä, urheiltiin erillään

Seuraavassa sukupolvessa jo leikittiin sopuisasti, mutta samalla oltiin hyvin tietoisia siitä, kumman puolella isovanhemmat olivat taistelleet. Elämää rajoittivat kummalliset säännöt, kuten se, että oli tiedettävä, kumpaa paikkakunnan kahdesta urheiluseurasta kuului edustaa sukutaustansa mukaisesti. 

Myös päivittäisen ruokakaupan valinnalla oli yhteiskunnallista merkitystä, koska entiset punaiset olivat ryhmittyneet kauppaketjuissa E-kirjaimen suojiin. Vastapuolen tunnuksena oli kirjainyhdistelmä SOK.

Rippikoululaiset eivät enää tiedä vanhoja rintamia

Neljännen sukupolven kanssa oli aivan toisin. Kun siihen kuuluvat nuoret olivat rippikouluiässä ja joskus vuonna 2010 olivat hautausmaakierroksella vuoden 1918 hautamuistomerkin äärellä, heistä vain harva tai tuskin kukaan tiesi, keiden puolella isoisovanhemmat olivat taistelleet. Minä pidin tästä havainnostani.

Nyt tuntuu siltä, että koko sotakin on unohtunut.

Unohdus on suuri saavutus

En välittäisi herätellä nuorten tietoisuutta, sillä sisällissodan autuasta unohtamista pidän suomalaisen yhteiskunnan suurimpana saavutuksena. Onkohan mikään muu maa kyennyt yhtä hyvin unohtamaan veritekoja yhtä nopeassa ajassa?

Tämän vuoksi kohu teloitusta kuvaavasta juhlarahasta ei ole turhaa somekiehuntaa. Hyllytetty, teloitukseen liittynyt juhlaraha tiivisti liian paljon autuaasti unohdettuja asioita yhteen kuvaan ja oli siksi eräänlaista hautarauhan rikkomista. Jos joku haluaa tutustua historiaan, lukekoon vaikka Väinö Linnan romaanin Täällä Pohjantähden alla. Sieltä saa käsityksen, kuinka suurenmoisen rauhan olemme onnistuneet rakentamaan. Linnan kertomus on niin moniulotteinen, ettei se lietso uusia vihanpitoja.

Kun Coca Cola tuli minuun

Coca Cola tuli Suomeen Helsingin olympialaisten vuonna 1952. Minuun se tuli paljon myöhemmin. Isän kanssa kaupoilla käydessäni vaihtoehtoja olivat olleet vain keltainen ja punainen limonadi, mutta kun joskus seitsemän iässä olin liikkeellä viisi vuotta vanhemman naapurinpojan kanssa, hän neuvoi minua ostamaan mustaa juomaa. Se ei varsinaisesti lumonnut minua, mutta oli riittävän hyvää, jotta ostin sitä monesti myöhemmin.

Sen jälkeen se on ollut turvallinen vaihtoehto, josta aina tietää, miltä se maistuu. Siitä saa lähes kaikkialta. Erääseen Andien kylässä sitä ei ollut, ja kun naapurikylästä sain sitä ostaa, se tarjoiltiin minulle umpijäässä olevana pullona, jota pitkään sulattelin vuoriston haaleassa auringossa.

Kotimatkalla naapurinpoika kertoi paljastavansa suuren salaisuuden. Hän vei minut maitolaiturin sisään. – Niitähän oli oikeasti olemassa. Ne olivat kuorma-auton lavan korkuisia rakennelmia, joille maataloissa lypsetty maito nostettiin ja joista maitoauton kuljettajan oli helppo nostaa maitotongat kyytiin.

Maitolaiturin sisällä poika veti taskustaan tupakat esiin ja laittoi palamaan. Hän varoitti ankarasti, etten kertoisi kenellekään hänen salaisuuttaan.

En kertonut. Hieman myöhemmin sain tietää, että hän oli kuitenkin jäänyt polttamisesta vanhemmilleen kiinni.

Pelko haittaa enemmän kuin itse terrorismi

Viime torstaina terrorismi vaikutti minuun luomalla elämääni alueen, jonne ei voi mennä. Se vaikutti kuin pommi, joka saastuttaa tietyn paikan.

Tarkkaan ottaen varsinainen tekijä ei ollut terrorismi, vaan sen pelko.

Prahassa käydessäni ole aina käynyt Linnavuorella, joka on ylväästi kaiken yläpuolella ja josta näkyy koko kaupunki.

Tälläkin kertaa kiipesin Linnavuorelle, mutta sen laajalle ja kiinnostavimmalle alueelle en mennyt. Vapaata pääsyä ei enää ollut. Turistit pakotettiin pitkiin jonoihin, jotka johtivat kapealle portille. Siellä tehtiin turvatarkastus.

Kiitos ei. On tässä maailmassa parempaakin tekemistä kuin seistä turvatarkastusjonossa.

Aika loppuu kesken

Vuosi vuodelta ymmärrän entistä paremmin, että elämäni loppuu kesken. En onnistu lukemaan edes pientä osaa välttämättä luettavista kirjoista. Tuntuu siltä kuin etenisin tähtisumuissa hevosvaljakon nopeudella.

Jopa klassikoissa on merkittäviä aukkoja. Shakespearelta olen lukenut vain Hamletin ja nähnyt teatterissa Othellon. Marcel Proustin moniosaiseen romaaniin Kadonnutta aikaa etsimässä en ole edes koskenut. Faulkner on vieras. Vaikka olen tehnyt Saarikoskesta väitöskirjan, lyriikan tuntemisessa olen todella heikko.

Tätä ahdistustani mietin, kun näin Prahan pääkirjaston aulassa kirjoista rakennetun taideteoksen. Se ylsi lattian alta korkealle kattoon saakka.

Saadaan vanhemmat pois tuosta istumasta

Hyvään lääkäriin pätee se, että hän ei välttämättä suostu siihen, mitä potilas katsoo tarvitsevansa. Periaate pätee moneen muuhunkin ammattiin.

Hyväksi ammattilaiseksi lasken sen takavuosina tutuksi tulleen terveyskeskuslääkärin, jonka ansiot olivat kieltämättä jossain muualla kuin nuhakuumeisten ihmisten lohduttelemisessa. Varsinaisen taudin parantamisen hän osasi.

Tulin hänen luokseen kaksivuotiaan kanssa. Hän nojaili partaansa ja kyynärvarteensa eikä katsonutkaan ovelle päin. Hän kuitenkin vastasi hyvään huomeneen, kun ensin sen sanoin. Sitten hän käski: "Istu tuohon!"

Selitin kaksivuotiaan vaivat, ja hän kuunteli. Hän sanoi, ettei paitaa tarvinnut riisua, koska hän kuuli hyvin paidankin läpi. Samalla hän mutisi jotain sellaista, että joka kolmas lapsen nuha kesti yli kaksi viikkoa.

Stetoskooppitutkimuksensa jälkeen hän sanoi, että oikealla puolella oli ilmeisesti keuhkokuume. Sain kuulla keuhkokuumeiden eri lajeista, ja jostain tyypistä hän sanoi, että se selviää vain verikokeilla, mutta tulosten saaminen kestää kymmenen päivää, ja siinä ajassa lapsi on jo muutenkin terve. Koska lapsessa ei ollut kuumetta, tauti oli välttämättä virusperäinen, eikä siihen ollut lääkkeitä.

"Kyllä tähän monet lääkärit jotain lääkettä määräävät, mutta ne ovat aivan turhia lääkityksiä sellaiset, koska viruksiin ei auta mikään. Lääkkeellä tietysti on jotain psykologista merkitystä, mutta koska kyseessä on lapsi, sitäkään ei voi tässä sanoa. Että näitä lääkkeitä annetaan niille huolestuneille vanhemmille. Että saadaan ne tuosta tuolista pois istumasta."

Hän neuvoi tulemaan uudestaan, jos jotain yllättävää ilmenisi. Mentiin pois, ja lapsi parani itsestään.

Nasaretilaisen niukka faktalaatikko

Villeimpien teorioiden mukaan Jeesus olisi ollut tähtientakainen avaruusolento. Arkisempien tarinoiden mukaan hän olisi saanut oppinsa Tiibetissä tai Egyptissä. Jossain ollaan tietävinään, että hän olisi matkustellut Välimeren maissa ja tavannut jopa Rooman keisarin. Mormonit opettavat hänen saarnanneen Amerikassa.

Olen lukenut siitäkin, että Jeesus olisi vallannut aseellisesti Jerusalemin temppelin ja yrittänyt luoda vapaan juutalaisen valtion. Dan Brownin Da Vinci -koodin pohjalta äkkivalaistuneet julistivat Jeesuksen ja Maria Magdaleenan avioliittoa. Joku niin sanottu tutkija on ollut tietävinään, että Jeesus erosi Mariasta ja avioitui Raamatussa mainitun Lydian kanssa.

Kaikesta tutkimusnäytöstä huolimatta on niitäkin, jotka epäilevät Jeesus Nasaretilaisen historiallisuutta. Heidän spekulaationsa muistuttavat tapaa, jolla kielletään saksalaisten toteuttama juutalaisten joukkotuho; ja onhan olemassa solipsismiksi kutsuttu filosofinen suuntaus, joka epäilee, että ulkomaailma on pelkkää ihmisen kuvitelmaa. – Ehkä juuri nyt luet sanomalehteä, joka ei ole oikeasti olemassa, vaan on vain oman tajuntasi kuvitelma.

Historiallinen totuus voi olla ikävä. Mitään ihmisen kirjoittamia tekstejä ei ole tutkittu tieteellisesti niin paljon kuin Uutta testamenttia ja varsinkin evankeliumeja.

Uusien, mullistavien löytöjen keksiminen vaatisi sitä, että jostain Lähi-idän hiekasta kaivautuisi esiin ennen tuntematon, riittävän varhainen kirjoitus. Niitä ei ole näkynyt, vaikka aika ajoin nostetaan sensaatiomaisesti esiin jokin epävirallinen evankeliumi, jonka uutisarvo tosin katoaa muutamassa viikossa. Niiden ongelmana on, että ne kaikki on kirjoitettu liian monta vuotta Jeesuksen kuoleman ja perinteisten evankeliumien jälkeen.

Tieteellisen tutkimuksen perusteella käsitys historiallisesta Jeesuksesta on varsin vakiintunut.

Hän syntyi muutama vuosi ennen ajanlaskun alkua jossain päin Galileaa, ja hänen uskonnollinen taustansa oli juutalaisuudessa. Hänen julkinen toimintansa kesti noin kolme vuotta, ja sen aikana hän kokosi ympärilleen joukon oppilaita, joita ei kuitenkaan voi tarkasti nimetä.

Hänellä oli parantajan maine, ja hän teki opetuksellaan vaikutuksen ihmisiin. Hänen ajatuksensa ovat suunnilleen sellaisia kuin kolmessa ensimmäisessä evankeliumissa on kerrottu. Hänet surmattiin ristiin naulitsemalla luultavimmin vuonna 30 jKr. Hänen oppilaansa olivat vakuuttuneita siitä, että hän ilmestyi elävänä seuraajilleen kuolemansa jälkeen.

Kirkko ei voi tietenkään jäädä uskossaan näin kapealle pohjalle, eivätkä niukat faktat ikinä tyydytä salaliittoteorioista viehättyneitä spekuloijia.

Julkaistu Aamulehdessä 15.4.2017

Poistettu Trump-tviitti

Tviittasin aamulla näin: ”Sanon tässä sen, minkä moni muukin kyllä tietää, eli sen, että vielä jossain Trump aloittaa sodan. Saas vain nähdä missä.”

Vasta tviittaamisen jälkeen avasin aamun uutiset. Niissä kerrottiin, että Trump oli pommittanut risteilyohjuksilla Syyriaa.

Oli pakko vetää tviitti pois. Sitä ei kehdannut enää pitää esillä, koska se vaikutti liian suurelta itsestäänselvyydeltä.

Suuressa kaupungissa suvaitsevaisuus voi olla helppoa

On syntynyt vaikutelma siitä, että isojen kaupunkien ihmiset olisivat suvaitsevaisempia kuin pienten kaupunkien ja syrjäseutujen ihmiset. Ainakin isoissa kaupungeissa tunnutaan uskovan tähän.

Olen alkanut epäillä, että tämä kaikki on näköharhaa, sillä mitä vähemmän on ihmisiä, sitä välttämättömämpää on tulla toimeen kaikenlaisten kanssa. Kun ennen elettiin sukulaisuussuhteiden määräämissä kyläyhteisöissä, läheisiään ei voinut valita. Heidän kanssaan oli vain tultava toimeen, paremmin tai huonommin. Jonkinlainen, alkeellinen suvaitsevaisuus ei ollut ihmisen itsensä valitsema asenne vaan välttämättömyys edes jonkinlaisen elämän mahdollistamiseksi.

Suuressa kaupungissa voi etsiytyä kaltaistensa luo ja kerätä ympärilleen samanmielisten joukon.

Siinä sitten kivasti tuntee hyväksyntää, kun paheksujat viettävät aikaa toisissa illanistujaisissa ja asuvat muita kaupunginosia.

Jumala ei ole kiekkotuloksia sotkeva despootti

Tampereen seurakunnat julkaisi paikallispelin edellä sekä Facebookissa että Twitterissä Ilveksen ja Tapparan logoilla varustetun päivityksen, jossa lainattiin Isä meidän -rukouksen sanoja: "Tapahtukoon sinun tahtosi niin jään päällä kuin taivaassa."

Päivitykselle on tullut kovasti tykkäyksiä, mutta minut on vallannut myötähäpeä. Hyvää tuossa on vain se, että seurakunta ei asetu kummankaan joukkueen puolelle.

Uskonnon sekoittaminen urheiluun ei ole yhtään viisaampaa kuin sen sekoittaminen politiikkaan. Voidaan tietysti lässyttää, että tuo jääkiekkoon liittyvä päivitys tai tviitti ei viittaa lopputulokseen, vaan rehtiin kilpailuun, loukkaantumisten välttämiseen ja hyvään tuomaritoimintaan; mutta kun rehellisyyden nimessä ei viittaa niihin vaan lopputulokseen. Jokainen ymmärryksellä varustettu lukija käsittää tämän.

Päivitys tekee Jumalasta despootin, joka ei salli ihmisille edes jääkiekko-ottelun verran vapautta, vaan sotkeutuu siihenkin mukaan.

Tässä kohdin sopii soveltaa perinteistä kuvaa isästä. Lastenhuoneen peleissä voittajaa ei pidä ratkaista isän tahdon mukaan, sillä viisas isä antaa lastensa leikkiä ja pelata vapaasti. Ainoastaan äärimmäisessä hädässä hän puuttuu peliin. Hätätilanne on vain silloin, kun pelin kiihkeys yltyy isomman sisaruksen väkivallaksi tai vanhempi huijaa nuorempaa. Muuten isä sallii, että pelissä käy niin kuin käy. Ei hän riistä lapsiltaan kamppailemisen iloa määräämällä tulokset omassa päässään.

Soisin kovasti, että kristityt ihmiset antaisivat rukoukselle elämässään sen aseman, mikä sille kuuluu, eivätkä käyttäisi sitä vippaskonstina, jolla pelastutaan vetelästi tehtyjen töiden huonoista seurauksista.