Istuin Savonlinnassa lukemassa Amos Ozin erinomaista kirjaa Tarina rakkaudesta ja pimeästä. Välillä nostin silmäni kirjasta
pois.
Näin ryhmän nuoria astelevan katukäytävää pitkin, ilmeisesti
matkalla ilmiöopintoihin. Arvioin heidät lukion ensimmäisen luokan oppilaiksi.
Ensin oli yhdeksän nuoren ryhmä, ja perässä tuli kahdeksan oppilaan ryhmä.
Siinä välissä oli yksinäiseltä vaikuttanut tyttö, joka kulki
kuulokkeet korvillaan. Kuulokkeet oli yhdistetty johdolla puhelimeen.
Jäin miettimään johtuiko hänen yksinäisyytensä hänen
kuulokkeistaan vai olivatko hänen kuulokkeensa hänen yksinäisyytensä syy. Vai oliko jokin muu selitys? Joka
tapauksessa on vaikeaa tai peräti mahdotonta ottaa kontaktia ihmiseen, joka
piiloutuu musiikkinsa ja musiikkilaitteidensa taakse. Tuolla tyylillä ei hevin
saa kavereita.
Muistan, että vuosia sitten julkaistussa Vankilaslangin
sanakirjassa radiota kutsuttiin köyhän miehen väliseinäksi. Teki mieleni rientää
tytön luo ja sanoa, että laitteesi on sinun sähköaitasi.
Kumpi oli ensin? Yksinäisyys vai kuulokkeet? Nämä vahvistavat toisiaan, musiikilla peitetään yksinäisyyttä ja kuulokkeet toimivat sähköaitana.
VastaaPoistaTai sitten voi olla niinkin ehkä hän on niin suosittu, ettei hän kaipaa enempää huomiota. Pojallanikin on kymmeniä ystäviä, joista useat ovat läheisiä ystäviä. Kaupungilla hän kulkee aina kuulokkeet päässä, muttei yksinäisyyden takia.
VastaaPoistaKurjaa jos tyttö oli yksinäinen, mutta toisaalta, esimerkiksi minä laitan kuulokkeet päähän - tai linnottaudun vain kotiini - siksi, että nautin omasta seurastani enemmän kuin muiden. Otan kuulokkeet pois tai tulen kotoa ulos sitten, kun tunnen olevani valmis sietämään sosiaalisuutta. Tällöin ei ole yksinäinen, koska ei kaipaa seuraa, eikä se silloin ole "surullistakaan". Tosin sekin on totta, että jos on yksinäinen ja haluaisi seuraa, sitä ei helposti saa, jos ei tee itseään lähestyttäväksi.
VastaaPoista