Pappejakin vihataan ammatin tähden

Lääkäreitä, juristeja, puhelinmyyjiä, parkkipirkkoja, entisen maailman pyöveleitä, opettajia, tuomareita, poliitikkoja, toimittajia ja autokauppiaita vihataan heidän ammattinsa tähden. Näin kirjoitetaan tuoreessa Hesarissa.

Listalta unohtuivat papit. Ei senkään tittelin kanssa aina ole helppoa.

Joskus on viisainta valehdella

Opiskeluajoilta muistan liftaamista harrastaneen luennoitsijan.. Tämä nuori pappi oli päässyt rekka-auton kyytiin. Kuljettaja alkoi kertoa edellisestä viikonlopustaan. Vaimo oli ollut matkoilla, ja mies oli poiminut kyytiinsä nuoren tytön. Yhdessä päädyttiin kesämökille, ja siellä tapahtui juuri sitä, mitä siellä sitten tapahtui.

Nuori pappi vain odotti ratkaisevaa kysymystä. Vihdoin kuljettaja sanoi: "Mikäs sinä sitten olet miehiäsi?" Ei siihen voinut vastata: "Minä olen pappi." Liftaaja ei keksinyt hätäpäissään parempaa ratkaisua kuin valehdella ammattinsa.

Omalla kylällä hyvä, muualla hankalaa

Omalla kylällä, tuttujen kesken en juuri ole havainnut, että papin roolista olisi jotain haittaa. Kenties siitä on ollut jopa enemmän hyötyä kuin harmia. Olen saanut hyvää palvelua, ja joskus epäilen, että minut on hoideltu jonon ohi, vaikka sitä ei ole minulle kerrottu.

Vierailla seuduilla ammattini on yleensä rasite. Se saa ihmiset varovaisiksi tai toisinaan liian tuttavallisiksi. Sairaana ja sairaalassa pappeus on sietämätöntä. Jos olen siihen taloon joutunut, en ole riittävän hyväkuntoinen kuulemaan muiden murheita.

Jos joku pappi tyrii jossain, se on olevinaan minunkin vikani, ja jos haluaa tekstilleen huomiota, ammattiaan ei kannata korostaa. Autoillessa otan monesti sokeripalan pois. Jos mokaan jossain risteyksessä, ei siitä kannata koko pappisväkeä syyttää. Se on minun vikani, ei ammatin.