Otan osaa – hieman ylisuuri ilmaus

Vainajan omaisten tapaamiseen ei ole oikein hyvää ensimmäistä sanaa. Tavallisimmin sanotaan: "Otan osaa." Usein se tuntuu ylisuurelta ilmaukselta, koska ei ole aivan helppoa aidosti osallistua lähiomaisen elämään, ei sittenkään vaikka tuntisi toisia ihmisiä kohtaan todellista myötätuntoa. Varsinkin pitkään aviossa olleiden ihmisten keskinäinen suhde on niin henkilökohtainen, ettei siihen pääse ulkopuolinen mukaan, eivät edes omat lapset.

Toisaalta osanottamista ei tarvitse käsittää kirjaimellisesti. Kun sanotaan "Ole hyvä", ketään ei vaadita olemaan hyvä. Myös osanottamisen voi tulkita hartaaksi kohteliaisuudeksi. Niinpä olen hiljalleen palannut näihin sanoihin.

Muita mahdollisuuksia ovat:
"Sinulla on nyt murhetta."
"Sain tietää, että elät vaikeita aikoja."
"Voinko jollain tavoin auttaa?"
"Olet ollut mielessäni."
"Kuolema pysäytti minutkin."
"Toivon / rukoilen sinulle voimia."
"Järkytyin kun kuulin tästä." - Tosin kannattaa muistaa, että aina omaiset eivät ole järkyttyneitä vaan huojentuneita; siitä puhuminen on tosin omaisten asia, ei ulkopuolisten. Vaikka mummo olisi ollut muistisairaana kuinka pitkään tahansa, omaisille ei kuulu sanoa: "Varmaan huojennuit, kun hän kuoli."

Voi tyytyä halaamaan, mutta jos kukaan ei sano mitään, ollaan oudossa mykkäkoulussa. Kun sanoja ei ole, juuri silloin niitä on etsittävä.