Syntyvyyskeskustelussa on unohtunut, että tätä menoa Suomessa on viidenkymmenen vuoden kuluttua yksinäisten mummojen paljous, kun lapsia ei ole syntynyt. Vanhukset makaavat laitoksissa hoitohenkilökunnan varassa tai kodeissaan robottiensa avustamina, kun ei ole rakkaita ihmisiä, jotka kävisivät heitä katsomassa.
Ihmisen vanhetessa frendeistä ei enää ole apua, koska heidän vointinsa heikkenee samaa tahtia. Niinpä kahdeksankymmenen ikäisen, sairaalaan joutuneen ihmisen ainoa toivo on siinä, että hänellä on lapsia tai muita poikkeuksellisen vastuuntuntoisia lähisukulaisia, jotka ovat hänestä aidolla tavalla kiinnostuneita. Ilman näitä läheisiä elämän viimeisistä vuosista tulee pitkät. – Ehkä joku päätteleekin vuonna 2070, että eutanasia on näppärä keino yksinäisyyden poistamiseen.
Näitä lapsettomia yksinäisiä on jo nyt. Minulle on jäänyt mieleen järvenpääläisen kerrostalon pihalla käymäni keskustelu. Perheetön seitsemänkymppinen kyseli siinä, kukahan häntä käy katsomassa, kun hän joutuu kotoaan pois. Sisarenlapsi ehkä ja joskus, hän tuumaili. Mieleni teki sanoa, että minä voisin olla se katsoja, mutta sisälläni tajusin, että jokin raja pitää olla tyhjillä lupauksilla.
Eivätkä lemmikkieläimet tule omasta aloitteestaan vieraisille, vaikka joku eläinten ystävä voi nyt suuttua, kun lukee tämän.
Maahanmuuttajat eivät ole näiden ongelmien ratkaisu. Heillä voidaan täyttää työpaikkoja, mutta mummojen ja pappojen sängynvierustojen täyttämiseksi tarvitaan omaa jälkipolvea. Muuten vanhukset eivät saa osakseen läheistensä rakkautta, vaan parhaimmillaan vain asianmukaista hoitoa, siis asianmukaista eikä rakkaudenmukaista. Senkin saaminen voi olla siinä siinä, jos kukaan omainen ei ole muistuttamassa henkilökuntaa vanhuksen tarpeista. Resurssien ollessa tiukat jäävät sivuun ne, joiden puolesta kukaan ei puhu.
Olet toki oikealla asialla, mutta ketä kiittää tästä asioiden tilasta? Peilin edessä voi aina kumartaa: sinä muiden mukana olet ollut valitsemassa niitä poliitikkoja, joiden perhe- ja lapsivihamielisistä päätöksistä on ollut kyse. Esimerkiksi gryndereiden keinottelua asuntojen hinnoilla ei näytä saatavan millään aisoihin. Ei kai niin, kun sen bisneksen tuotoksista osa valuu tavalla tai toisella myös poliitikon taskuihin. Kyllä asialle voidaan tehdä vielä jotain, mutta se edellyttää määrätietoisia päätöksiä sen suhteen, että lasten tekemisen pitää olla reaalisesti taloudellisesti mahdollista. Esimerkiksi keinona voisi olla verotuksen jyrkkä regressio lapsiluvun mukaan. Lapsilisien korotukset lisäisivät vain maahanmuuttajien tarpeetonta ja jo muutenkin toimeliasta lisääntymistä.
VastaaPoistaMistä ihmeestä tiedät, ketä olen äänestänyt?
VastaaPoistaOnpa ylimielinen kommentti! Kirjoittaja tarkoittaa, että Suomessa on eduskunta, jonka koostumus perustuu äänestäjien valintaan.
PoistaKommenttisi on ylimielinen. Et viitsi vastata kysymykseeni "- - sinä muiden mukana olet ollut valitsemassa niitä poliitikkoja, joiden perhe- ja lapsivihamielisistä päätöksistä on ollut kyse." Kysyn edelleenkin, mistä ihmeestä tiedät, että olisi äänestänyt poliitikkoja, jotka ovat tehneet perhe- ja lapsivihamielisiä päätöksiä.
VastaaPoistaNyky-yhteiskunta on jo pitkään perustunut hyvin kapealle perhekäsitykselle: Perheessä on vain vanhemmat ja heidän (biologiset tai adoptoidut) lapsensa. Tämä aiheuttaa ajatusvinoumia, joista yksi on mielestäni se, että ihmiset vanhenevat yksin ja kurjasti, jos omia lapsia ei ole. Toki se voi olla mahdollista, sitä en kiistä. Mutta samalla tavalla on yhtä mahdollista, että on omia lapsia, jotka eivät käy katsomassa syystä tai toisesta. Omat lapset eivät ole takuu yhtään mistään, he ovat parheimmillaankin vain mahdollisuus. Nykyäänhän suuri ongelma on jo se, että lapset eivät ehdi tai pysty käymään vanhempiensa luona, koska asuvat eri paikkakunnalla tai ovat muuten liian kiireisiä.
VastaaPoistaJos tulevaisuus on täynnä vanhoja, yksinäisiä mummoja, niin vakaasti uskon, että vanhustenhuolto on kehittynyt suosimaan esimerkiksi yhteisöllisempää asumista nykyisen laitostumiskierteen sijasta. Vaikka vanhustyön asiat ovat juuri nyt huonosti, se ei tarkoita sitä, että ne tulevat olemaan aina huonosti. Tulevaisuuden mummot voivat olla nykysiä mummoja tottuneempia vaatimaan parempaa ja myös itse kehittämään omaa elinympäristöään uusilla tavoilla. Vaikka huoltosuhteen heikkenemisellä pelotellaankin jatkuvasti, ei kellään silti ole kristallipalloa, josta voisi nähdä varman tulevan. Niin piti suurten ikäluokkien eläkkeellejäämisestäkin syntyä kamala työvoimapula ja kuinkas sitten kävikään.
Mielestäni järkevämpää olisi keskittyä perhekäsityksen muuttamiseen. Omien lapsien sijasta olisi mahdollisuus toimia sijaisvanhempina tai apuvanhempina. Jo nyt maailma on täynnä ylikuormittuneita yksinhuoltajia tai perheitä, joilla voimat loppuvat omien lasten kanssa. Armeliaampi ymmärrys siitä, että muutkin aikuiset ihmiset, kuin lapsen biologiset vanhemmat voivat osallistua lasten kasvatukseen, toisi paljon kaivattua helpotusta nykyiseen tilanteeseen ja parantaisi heikossa tilanteessa olevien lasten hyvinvointia. Tällä tavoin jokainen ei tarvitse omia lapsia hätävaraksi. Mielestäni lasten hankkiminen pelkästään oman vanhuuden turvaksi on ensinnäkin vanhanaikainen ja toisekseen väärin lapsia kohtaan.
Toinen seikka, mikä pisti silmään blogikirjoituksesta, on se, että kaverit eivät auta vanhana, koska he ovat yhtä raihnaisia. Voi olla, mutta tähänkin on apuna se, jos elämänsä aikana tutustuu eri ikäisiin ihmisiin. En myöskään allekirjoita väitettä siitä, että vain omien lasten tai lähisukulaisten rakkaus tai kiinnostus olisi aitoa. Ihminen on sosiaalinen olento ja parhaimillaan ystävyyssuhteet luovat syvempiä ihmissuhteita kuin joskus pinnallisiksi jäävät perhesuhteet.
Vielä viimeisenä kommenttina se, että jos nyt olisikin niin, että vain lasten ja lähisukulaisten kiinnostus on aitoa, niin tämä maalaa aika karun ja ikävän kuvan niiden elämästä, joilla ei ole perhettä jäljellä tai jotka eivät voi saada lapsia. Tämän vuoksi olisi inhimillisempää muuttaa perhekäsitystä ja ystävyyskäsitystä vastaamaan muuttuvaa maailmaa.
Sinä kirjoitat siitä, miten asioiden tulisi mielestäsi muuttua. Minä kirjoitan siitä, miten asiat tulevat olemaan, pidämmepä siitä tai emme.
VastaaPoistaKiitos viiltävän analyyttisestä vastauksesta, mitäpä tuohon enää muuta sanomaan, kun blogistilla on näemmä kristallipallo. Muuta kuin että mikään biologinen tai sosiologinen seikka ei tue sitä käsitystä, että vain omaa verta olevat ihmiset ovat "tarpeeksi" rakastavia tai lähimmäisiä. Tällainen ydinperhekeskeinen ajattelutapa on kulttuurinen ilmiö, joka todennäköisimmin muuttuu aikojen saatossa jo pelkästään siitä yksinkertaisesta syystä, että laitoshoito on kallista ja lapsettomia vanhuksia tulee olemaan huomattavasti enemmän kuin tänä päivänä. (Kustannussäästöistä tapahtuvaan eutanasiabuumiin en usko, mutta jos sellainen kohdalle osuu, niin eipä se minua jälkeenpäin paljoa liikuta. Kukapa muuten edes voi taata etteivät lapseni halua itse jouduttaa kuolemaani kustannussäästösyistä, kun kustannuksista puhuminen on nyt ja varmaan 50 vuodenkin päästä trendikästä?) Mutta voimme toki odotella vuoteen 2070 ja katsoa miten käy. Sitä ennen pidättäydyn kuitenkin julistamasta lapsettomille pariskunnille kurjasta vanhuudesta ja ystäville ulkokultaisuudesta, koska se tuskin auttaa heitä tai minua millään tavalla, yhteiskunnasta puhumattakaan.
VastaaPoista
VastaaPoistaOlen elänyt suurimman osan kohtalaisen pitkästä elämästäni kodissa,jossa on ollut läsnä yhtä aikaa kolme sukupolvea.Oikealla,toisia kunnioittavalla tavalla tällainen asuminen onnistuu,eikä kenenkään tarvitse olla yksin.Vanhuudessakin on oltu apuna ja läsnä loppuun asti.
Uskoakseni "veri on vettä sakeampaa" edelleenkin.