Tontuista ja pupuista ei ole kaupallisen joulun vastavoimaksi

Maailman sympaattisin kertomus

Golgatan kertomus on kiusallinen ja vaikea, koska siitä jokainen löytää itsensä syyllisen paikalta. Siinä on paljon rooleja meille kaikille. Se muistuttaa,, kuinka selittelemme, vetäydymme ja vaikenemme. Äänestämme väärin ja pakenemme, kun pitäisi puolustaa ja kapinoida. Pääsiäisaamun kertomukset ovat niin ikään vaikeita, koska ne vaativat uskoa.

Toisin on joulukertomuksen laita. Se on ehkä maailman sympaattisin kertomus. On helppo tuntea myötätuntoa noita kahta rääsyläistä kohtaan, jotka ovat joutuneet kauas kotoa ja jotka etsivät jotain majaa synnyttääkseen lapsen. Kaikki ovet ovat kiinni, eikä koko kaupungissa ole ketään tuttua, jonka luo voisi mennä.

Nyt tuota kertomusta työnnetään sivuun katsomuksellisen vapauden ja tasa-arvon nimissä.

En osaa kutsua kehitystä millään muulla sanalla kuin sensuuri.

Joulukorteissa on vain traktoreita ja piparkakkuja

Trendi on alkanut lähes huomaamattomasti. Kaksi vuotta sitten googlasin sanan "joulukortti". Valitsin kuvahaun ja hakukone heitti näytölle kolmesataa kuvaa. Suosituimmat aiheet olivat joulupukki ja kynttilä. Niiden lisäksi oli lumimaisemia, poroja, lintuja, joulukuusia, jäniksiä, porsas, joulukoristeita, koiria, resepti, tonttuja, apina, lumiukko, kissoja, hevosia, peräkärry, kettu, traktori, hiihtohissi, lapsia, tietokone, balettitanssija ja piparkakkuja.

Kolmensadan kuvan joukossa oli sentään yksi kirkko, ortodoksinen kirkko. Oli yksi kuva kedolla olevista paimenista ja toinen kortti itämaan tietäjistä, ja kun yhtä kuvaa katsoi tarkemmin, siinä oli kuin olikin Raamattu. Kaiken huipuksi oli yksi vauvan kuva, jossa viitattiin suorasukaisen häpeämättömästi jouluevankeliumin kertomukseen. Ja sitten olivat ne kaksisataayhdeksänkymmentäviisi muuta kuvaa: piparit, pukit, jänikset ja traktorit.

Tänä jouluna alkuperäisen kuva-aiheen kortteja ei saa ostaa tuskin mistään. Minun kielimaailmassani tämä on sensuuria.

Alkuperäisen joulukertomuksen hukkaaminen on askel lattamadoksi latistunutta ihmistä kohti

Muuan tuttuni kirjoittaa: "Parhaan joulufiiliksen sai aina kun katseli alakoululaisten esittämää joulukuvaelmaa. Paimenet saunatakit päällä jne." Nämä lukemattomille ihmisille tärkeät kuvat ollaan siirtämässä kiellettyjen asioiden listalle, eikä mitään kunnollista keksitä tilalle. Tontuista ei synny pysäyttävää tarinaa. Ainakaan minua ei paljon liikuta, että jänöjussi tuo jouluna porkkanoita köyhälle kaverilleen. Ei niistä tontuista ja metsän eläimistä synny koskettavaa kertomusta, tai ainakaan vielä kukaan ei ole sellaista kirjoittanut, mutta tässä miljoonien köyhien ja lukuisten maankiertolaisten maailmassa asunnoton nuoripari liikuttaa, koska se on totta.

Alkuperäisen joulukertomuksen hukkaaminen on yksi askel lattamadoksi latistunutta ihmistä kohti. Ei tontuista riitä ole kaupallisuuden ja pinnallisuuden vastapainoksi.

Uskontoallergisille ihmisille on sallittava heidän oikeutensa, mutta allergiat eivät saa hallita elämää. Kananmunaa ei pidä kieltää kaikilta, vaikka jotkut eivät pysty sitä syömään.

Tarvittaisiin Betlehemin puolesta -kansanliikettä

Beltolt Brecht oli itäsaksalainen kommari, jonka moraaliset ja poliittiset valinnat voi hyvin kyseellistää. Tästä huolimatta hänellä oli muutamia hyviä lauseita. Yksi niistä kuuluu: "Ei vain vapaana syöksevä virta ole väkivaltainen. Väkivaltainen on myös se pato, joka virtaa kahlitsee."

Ihmettelen, kuinka pitkään syvälliset joulunviettäjät sietävät sitä, että majataloa etsiskelevä nuoripari korvataan pupuilla ja tontuilla. Kulttuurimme peruskertomuksesta vaikeneminen on valheellisuutta samaan tapaan kuin Neuvostoliitto oli epärehellinen kieltäessään virolaisia puhumasta itsenäisyytensä ajasta.

Ilmeisesti olisi jonkinlaisen Betlehemin puolesta tai Älkää sensuroiko Betlehemiä -kansanliikkeen aika.