Ajatellaanpa vaikkapa ihmisiä, jotka jonottavat lääkärille.
Yksinkertaista on sanoa, että sisään pääsee siinä järjestyksessä kuin on tullut
jonoon.
Mutta entäpä se, joka on jo kuukausia sitten varannut
lääkärille ajan?
Ainakin hengenvaarassa olevan on päästävä jonon ohi.
Entäpä ihminen, joka kärsii sietämättömistä kivuista?
Olisiko armahdettava itkuisia lapsia ja sallittava heille
etuilu?
Tai mitä pitäisi ajatella satunnaisesta ohikulkijasta ja
vieraspaikkakuntalaisesta, jonka nopeaa lääkärille pääsyä odottaa kokonainen
bussillinen ihmisiä?
Humalaiselle ei tietenkään anneta etuoikeutta, eihän? Vai
olisiko sittenkin parempi, että annettaisiin hänen mennä ja kaikki lääkärille pyrkijät
vapautettaisiin hänen sonkötyksistään?
Aikoinaan, kun isäni toimi Järvenpään kaupunginlääkärinä, hän teki itse arvion, kenet ottaa seuraavaksi sisään. Kaikenlaiset hätätapaukset menivät tietysti jonon etummaisiksi. Hän kävi itse odotussalissa ja kysyi odottajilta, mikä kutakin vaivaa. Usein lapset pääsivät täysi-ikäisten kuumesairaiden edelle. Jonon hännille jäivät tupakkayskää köhivät "potilaat". Toki tappelussa puukoniskun saanut humalainenkin piti ottaa nopeasti sisään. Häirikköhumalaiset hoiti poliisi, jos heillä ei ollut selvää syytä tulla lääkäriin. Sitten, kun priorisointi oli tehty, hän otti potilaat jonotusjärjestyksessä vastaanotolleen. Silloin homma pelasi mielestäni oikeudenmukaisesti. Toki lääkärin kuormitus siihen aikaan oli huomattavasti rankempi kuin nykyään terveyskeskuksissa. Ei ollut sairaanhoitajia eikä muitakaan vastaanottoapulaisia.
VastaaPoistaKirjoittaja: Jyrki Jääskeläinen
Kiva muistelma, joka laajentaa ajatuksiani. Isäsi hoidossa muistan olleeni ainakin silloin, kun joskus kahdeksan vanhana sairastin keuhkokuumeen, joka pakotti olemaan neljä viikkoa koulusta poissa. Jos jokin oleellinen minulta on jäänyt oppimatta, voin syyttää tuota tautia.
VastaaPoista