Suomalaisia Stutthofin leirillä

Vain yhden kerran tunnen olleeni keskellä maailmanhistoriallisesti merkittävää tapahtumaa. Itä-Euroopan murtumisen voidaan katsoa alkaneen vuonna 1980, kun Puolassa Gdanskin telakalla työläiset ryhtyivät lakkoon. Olen nähnyt miehet, jotka istuivat telakan muureilla.

Tuttavapiirissä on ollut enemmän tärkeisiin aikoihin ja paikkoihin osuneita. Yksi heistä on August Reitti, suomalainen merimies, joka on Maija-anoppini isä. Hänen ja hänen merimieskavereidensa tarinan kertoo Pertti Rönkkö tuoreessa kirjassaan Aselevon maksumiehet.

August Reitti oli toisen maailmansodan lopussa töissä m/s Wappu -nimisellä laivalla. Wappu kuljetti Suomesta puutavaraa Saksan Danzigiin (Gdanskiin). Se lähti matkaan varustajan määräyksestä vielä sen jälkeen, kun Saksan ja Suomen välit oli jo katkaistu. Danzigissa laivaan tuli kaksitoista Gestapon konepistoolimiestä, jotka ottivat aluksen haltuunsa.

Miehet vietiin Stutthofin keskitysleirille. Rönkön mukaan Stutthof kuului keskitysleireistä pahamaineisimpiin. Vangeista oli  juutalaisia seitsemänkymmentä prosenttia, ja kaikkiaan vuodesta 1939 vuoteen 1945 leirillä oli 130 000 vankia. Suomalaisia oli 138, ja heistä 92 oli merimiehiä. Stutthofissa kuoli 80 000 vankia. Suomalaistenkin olot olivat kurjat, mutta hieman helpotti se, että heitä pidettiin rodullisesti kelvollisina ihmisinä.

Saksan sotaonnen romahtaessa ja kaaoksen ottaessa vallan Stutthof evakuoitiin ja vangit komennettiin 160 kilometrin marssille.  Sodan viimeisten taisteluiden jälkeen Ruotsin Punainen Risti otti suomalaiset hoiviinsa. Ruotsin kautta miehet pääsivät vihdoin kotiin.

Kotona August Reitti ei koskaan muistellut Saksan aikaa. Jos televisiosta tuli jokin keskitysleirejä käsitellyt ohjelma, hän poistui paikalta, koska hän "oli nähnyt".

Augustin veli valitsi toisen puolen. Hän innostui Amerikan vuosinaan kommunismista ja loikkasi ihannemaana pitämäänsä Stalinin Neuvostoliittoon. Hän katosi sinne sen siliän tien.