Eipähän tullut katsottua historian tunnilla taululle. Tämä vaikutelma syntyy ihmisistä, jotka jaksavat uskoa siihen, että urheilun voisi erottaa politiikasta tai että urheilulla ei olisi mitään tekemistä ihmisoikeuksien kanssa.
Politiikan, urheilun ja kansallisuusaatteen toisiinsa kietoutumisesta voi vakuuttua vaikkapa siten, että vilkaisee muutamia valokuvia, jotka kertovat vuoden 1936 Berliinin olympialaisista. Syvemmälle retkelle voi lähteä lukemalla David Foerin kirjan Jalkapallon maailmanselitys.
David Foer antaa esimerkkejä esimerkeistä. Hän kertoo Belgradin Punatähdestä (Crvena Zvezda), jonka kannattajien kiihkeä kansallismielisyys oli osaltaan vaikuttamassa Balkanin raakoihin tapahtumiin. Zagreb Dynamoa vastaan pelatut ottelut olivat merkkipaaluja sillä tiellä, joka lopulta johti veriseen sisällissotaan.
Skotlannin mahtiseurojen Glasgow Celticin ja Rangersin väliset jännitteet ovat taas esimerkkejä uskonnollispoliittisista ristiriidoista. Edellinen on katolisten seura ja jälkimmäinen protestanttien. Rangersissa pelaa myös Suomen maajoukkueen kantava voima Glen Kamara.
AC Milanin ja Italian entisen pääministerin Berlusconin suhde kertoo puolestaan siitä, että poliittiseen valtaan voi päästä pönkittäytymällä urheilun varaan. Juuri AC Milan teki Berlusconista kansallisesti merkittävän hahmon. Puolueen nimenkin hän vohki maajoukkueen kannattajien hoilotuksesta "Forza Italia".
Ulkomailta löytyy näitä esimerkkejä loputtomasti, mutta politiikka on ollut oleellinen osa myös suomalaista urheiluhistoriaa. Vielä 1970-luvulla seuravalinta oli poliittinen valinta. Kun helsinkiläinen isä vei poikansa HJK:n sijasta ylimmällä sarjatasollakin pelanneen Ponnistuksen harjoituksiin, tämä oli vahva todiste siitä, että hän oli vasemmalle kallellaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti