Puolivakavasti sanon, että Tanskan ja Suomen kaltaisia pelejä tulee, kun taivaallisten voimien vakinainen käsikirjoittaja lähtee ennenaikaiselle kesälomalle ja sijaiseksi hankitaan joku tumpelo, joka eläessään sai aina pakit. Tuotantoyhtiö kun oli sitä mieltä, että hänen keksimänsä juonenkäänteet olivat liian epäuskottavia.
Kesäsijaiseksi palkattu käsikirjoittaja näki mahdollisuutensa siinä, että Suomen jalkapallomaajoukkue oli päässyt epäuskottavasti jonkun pukukopista löydetyn Markun johdolla arvokisoihin. Edes sen ei pitänyt olla mahdollista. Moni oli valmis sanomaan, että Suomi "ei koskaan minun aikanani" ole kisoissa. Vähäisenä sivujuonteena oli se, että jokin virus pakotti siirtämään kisoja kokonaisella vuodella.
Mahdottomuuksia mahdottomuuksien perään
Käsikirjoittajan sijainen päätti, että sekoitetaan jalkapalloon oikeaa elämää kaikkein karmeimmillaan. Niinpä kentän merkittävin tähtipelaaja saa sairauskohtauksen ilman näkyvää syytä. Tämä käänne on taiteellista varkautta vuodelta 2003, kun kamerunilainen Marc-Vivien Foé kuoli Suomessakin nähdyssä ottelussa pelikentälle. Elvytysdraaman keskellä kaikki ymmärtävät, että jalkapallo on sittenkin elämän sivuasioita, ja vain ihmishenki on tärkeää. On ihan sama, miten pelissä käy, vaikka juuri tätä peliä on odotettu vuosikausia. (Minä olen odottanut vuodesta 1966.)
Katsomossa joukkueiden fanit huutavat yhteistä iskulausetta ja taputtavat toisilleen. Ei sen pitäisi olla mahdollista. Esimerkiksi Real Madridin fanit kunnioittivat seisaaltaan Barcelonan Ronaldinhoa, mutta Kööpenhaminan yhteenkuuluvuus ei enää pysy realismin rajoissa. Suomen lippu on kerrankin hyötykäytössä, kun se on peittämässä kentältä kannettavaa tähtipelaajaa.
Käsikirjoittaja jättää yleisönsä epävarmuuden varaan. Kun tähtipelaaja kuljetetaan pois, ei kerrota edes sitä, onko hän elossa vai ei. Pian tulee ilmoitus, että peli on keskeytetty. Toinen tuotantokausi tulee kuitenkin saman tien. Kuolleeksi epäilty tähtipelaaja ottaa vain tunnin tai kahden kuluttua sairaalasta videoyhteyksiä ja pyytää jatkamaan peliä. Ei muuta kuin uudestaan kentälle ottamaan vastaan toisen joukkueen aplodeja.
Käsikirjoittaja rällästää edelleen sydämensä kyllyydestä. Suosikkijoukkue painaa päälle koko yhdeksänkymmentä minuuttia ja saa aikaan kaksikymmentäkaksi maalintekoyritystä, muttei yhtään tilannetta, josta jalkapallokielellä "olisi pitänyt tehdä maali". Sen sijaan altavastaaja käy toisessa päädyssä yhden ainoan kerran ja onnistuu. Maalin tekee kahdesta hyökkääjästä se, jota kukaan ei mainitse peliä edeltävissä ennakkospekulaatioissa. Käsikirjoittaja lisää näytelmäänsä yhden loogiselta tuntuvan yksityiskohdan – sellainenkin pitää olla. Maalintekijä ymmärtää olla tuulettamatta maaliaan.
Jännitys viedään äärimmilleen, kun kertomus uhkaa pilata koko draaman. Suosikkijoukkue saa olemattomasta tilanteesta rangaistuspotkun, niin kuin erotuomari haluaisi lohduttaa muutenkin kolhiintuneita. Laukaus on kelvoton. Maalivahdista tulee ottelun sankari, vaikka hänen tarvitsee vain kaatua oikeaan suuntaan.
Ehkä sittenkin oikein jopa pelitilanteisiin nähden
Lopulta altavastaaja saa pelistä kolme pistettä. Jotenkin tuntuu siltä, että tilastonumeroista huolimatta tulos on pelitilanteisiin nähden oikeudenmukainen – jollain kummalla tavalla ja kvanttifysiikan logiikalla. Suomi ei ole koskaan hävinnyt arvokisoissa, ei jäänyt edes tasapeliin. Ikinä se ei ole epäonnistunut maalintekoyrityksessään. Yhtäkkiä se onkin menossa alkulohkosta pudotuspeleihin.
Miten näin epäuskottava käsikirjoitus eteni tuotantoon saakka? – Vakinainen käsikirjoittaja oli kesälomalla, ja tuotantoyhtiön johto oli päättänyt miettiä linjauksiaan vasta kuntavaalien jälkeen.
Tärkeintä on elämä
Mutta mitä väliä tällä kaikella? Kunhan vain Christian Eriksen elää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti