Joku on kysynyt, pitääkö antaa anteeksi, jos toinen ei sitä pyydä.
En ole aivan varma, mitä vastaisin. Monesti tuntuu, että loukanneen pitäisi tehdä aloite. Hyvät vanhemmat varmaan antavat ainakin pitkän päälle lapselleen anteeksi, vaikka nämä eivät sitä pyytäisikään. Mutta toimiiko tämä tasaveroisten aikuisten kanssa, sitä en tiedä.
Jumalan ja ihmisen suhdetta on hyvä verrata isän ja lapsen suhteeseen, mutta siitä huolimatta olisin taipuvainen ajatukseen, että jumalallinen anteeksianto edellyttää ihmisen puolelta katumusta, ikivanhalla sanalla synnintuntoa. Että Jumalan armo ei ole vaaleanpunaista maalia, jota summittaisesti roiskitaan kaikkialle missä maali vähän lohkeilee. Että siinä on kyse ihmisen ja hänen Luojansa vakavasta suhteesta.
Vaikka enhän minä tiedä. Parasta ettei kukaan rupea rajoittamaan Jumalan toimia. Hän tekee niin kuin tekee, enkä minä ihmisparka tiedä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti