Häpeän kysymystäni meikäläisistä ja heikäläisistä

Häpeän sitä, että kun luin Slovakian pääministerin Robert Ficon ammutuksi tulemisesta, ensimmäisiin kysymyksiini kuului, oliko hän meikäläisiä vai heikäläisiä. Juuri näin pirullista on väkivallan logiikka. Se imaisee vastustajansakin huomaamatta omaan peliinsä. Se tarttuu ajatuksiin kuin liima, ja siitä on vaikea päästä irti. 

Kun joku surmataan, uhri on aina meikäläinen. Tappaminen on vastoin sitä asioiden hoitamisen tapaa, johon minä uskon. Voisi tunteilla siitä, että myös Robertin kaltaisten isä on aikanaan kuuluttanut ylpeänä, että vaimoni on juuri synnyttänyt poijjaan ja nyt meillä on ihmisen taimi varjeltavana. Ei kuitenkaan tarvitse mennä tällaisiin yhteisinhimillisiin tunteisiin. Tappaminen on kyllin kammottavaa muutenkin.

Jopa väkivallan ajatuksella leikkiminen on vaarallista. Kun elämä menee ammuskeluksi, kaltaiseni häviävät aina. Meikäläisten elämänmenetelmillä ei pärjätä tällaisessa maailmassa. Väkivallan laajetessa ja kiihtyessä meikäläisten ainoa osallistumisen tapa on ammutuksi tuleminen.

Edelleen uskon epämuodikkaasti Martin Luther Kingin sanoihin: "Tänä avaruusalusten ja kauko-ohjattujen ammusten aikana meidän on valittava luopuminen joko väkivallasta tai luopuminen olemassaolosta."