Valkeakoski on tuppisuuksi tekemisen synonyymi. Tätä ei osaa kommentoida.
Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava, sanoi Wittgenstein. Joku toinen uskoo, että mitä ei voi pyytää, sitä on rukoiltava. Aforismit eivät kuitenkaan tepsi.
Huojun näissä mietteissä, kunnes putoan niiden välitilasta sanomattomuuteen. Autius on autiutta tyhjempi. Eihän tällaista ole olemassa. Tällaisia ihmisiä ei voi olla.
En osaa puhua tuomioiden pituudesta, sillä nyt ollaan kauempana ihmisyydestä kuin rikokset. Tänne on tultu jostain syyllisyydestä, joka vallitsi kauan sitten ja joka pahenemistaan paheni, kunnes lakkasi mahtumasta omaan sanaansa. Kun eritellään syyllisiä ja syyttömiä, ollaan vielä ihmisten ilmoilla. Tämä maailma muistuttaa ymmärrettävää elämää vain siinä määrin kuin hakkuuaukea muistuttaa metsää.
Lehdissä on kysytty, onko tekijä katuvainen. Kuinka niin? Eihän tässä ole apua mitoista, joilla ihmiselämää arvioidaan.
Muuan ysiluokan tyttö ei saa tänä keväänä päästötodistusta. Yhteisvalinta meni erityiseksi, ja jos juhlaan oli tilattu kakku, sen voi perua. Myös eikö Herran kansa Luojaansa kiittäisi, lauletaan Suvivirressä. Pikemminkin lasten mehuhetki päättyi ikävästi, musta enkeli vei päivänsankarin. Koulujen loputtua lähdetään rippileireille. Niin tämäkin tyttö puettiin viime kesänä valkeaan albaan.
Kun yö syvenee, vähenevä puolikuu nousee taivaalle aurinkoa sijaistamaan. Sen varjoissa mennään keskelle pimeää. Ristin kädet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti