Yhdestä huitaisusta tuli neljätoista vuotta

Muiden Helsingin Sörkan kavereidensa kanssa Henri vietiin sotaa pakoon jonnekin Keski-Suomeen. Heitä syytettiin aina, kun jotain oli sattunut. Oli huonot lähtökohdat tai korttipelin kielellä huono käsi.

"Mutta ehkä kaikki johtui vain siitä että...", Henri sanoi, "kerran oltiin ulkona ja tuli riitaa, tytöistä ehkä. En tarkoittanut. Satuin vain huitaisemaan, mutta kaveri horjahti ja löi päänsä pyörätelineeseen ja siihen kuoli."

Ensikertalainen pääsi lyhyellä tuomiolla, mutta siitä tuli silti pitkä reissu. Henri lusi neljätoista vuotta. Se ei sopeutunut vankilaan, karkasi, joutui kiinni, karkasi ja joutui kiinni ja lopulta millään ei ollut väliä. Vaikka olisivat pitäneet siellä kuolemaan saakka ja pikkuisen yli. 

Kun se lopulta yli kolmekymppisenä miehenä pääsi siviiliin, maailma oli vieras paikka. Ei tiennyt miten avataan pankkitili tai pyydetään naista tanssiin.

Kun minä tulin tuntemaan Henriä, se oli jo vanha mies. Muistan, kuinka joku oli pyytänyt sitä lapsiaan kaitsemaan ja niistä se tykkäsi. Poliisiradiota se kuunteli salaa. Se oli sen harrastus.

Lopulta tuli syöpä. Maha oli turvoksissa niin kuin sisällä olisi ollut kukkakaali, kivestä tehty. Olin sen luona sairaalassa ja se pyysi käymään pankkiasioillaan, ja niin kävin nostamassa sille seitsemänsataa. Se oli hänen saaliinsa elämältä. Vielä oli sairaalaan pyjama ja putkisukat, jotka eivät pysyneet jaloissa.