On vain keskinäistä kunnioitusta, yksipuolista ei ikinä

Viime päivinä olen saanut tehtäväkseni miettiä kymmenestä käskystä neljättä eli sanoja: "Kunnioita isääsi ja äitiäsi."

Käsky on sikäli kiinnostava, että se on jo varhain etääntynyt alkuperäisestä tarkoituksestaan. Kaikkien muiden käskyjen tavoin se oli alkuaan suunnattu ennen muuta aikuisille miehille. Sen ajan maailmassa ei ollut erityistä tarvetta sen korostamiseen, että keskenkasvuisten lasten olisi kunnioitettava jotenkin erityisellä tavalla vanhempiaan. Ei voitu edes kuvitella, että voitaisiin elää jotenkin toisin.

Alkuaan neljäs käsky on vaatinut huolehtimaan vanhenevista vanhemmista silloinkin, kun heistä ei enää ole niin sanotusti hyötyä. Vanhuudenheikkoudessa heitä on kunnioitettava ja heidän elämänsä tarpeet on taattava. Niinpä Suomessa rikotaan neljättä käskyä vastaan, jos mummu joutuu olemaan monta tuntia pissoissaan.

Käskyn alkuperäinen, vanhustenhoidollinen tarkoitus ei tietenkään ole ristiriidassa sen kanssa, että myös pienet lapset ja isommat nuoret kunnioittavat vanhempiaan.

On vain molemminpuolista kunnioitusta, yksipuolista ei milloinkaan. Sanoissa "arvostaa" ja "kunnioittaa" on hienon hieno vivahde-ero. On mahdollista arvostaa sellaistakin ihmistä, jota ei henkilökohtaisesti tunne, mutta jos kahden ihmisen välillä vallitsee kunnioitus, heidän on myös jollain tavoin tunnettava toisensa. Kunnioitusta ei taas voi syntyä, jos jompikumpi vähättelee tai halveksii toista.

Aikuinen, jos nuoret eivät sinua kunnioita, tutki ensimmäisenä itseäsi.