torstai 7. toukokuuta 2015

Ykstotisten ihmisten ongelmia

Yritän kirjoittaa vaikeasti ymmärrettävästä asiasta. Jos tykkäät vain hömpästä, ei kannata lukea.

Dawkinsin kirjan kuollut kulma

Niin sanotun uusateismin suurin nimi on maineikas biologi Richard Dawkins. Häneen uskovat ovat lukeneet tarkasti hänen kirjansa Jumalharha. Minäkin olen lukenut. Siinä on monenlaisia huomioita, ja monet niistä ovat uskomisen kannalta pisteliään osuvia.

Kirjassa on kuitenkin yksi ratkaiseva vika, josta voi sanoa, että yksi Dawkinsilta puuttuu ja sen mukana kaikki: Dawkins ei ymmärrä kielen filosofiaa. Siihen tutustumiseksi hänen ei olisi tarvinnut lukea sivuakaan Raamattua eikä teologiaa. Olisi vain tutustunut niihin kysymyksiin, joista puhuttiin paljon 1900-luvulla ja puhutaan edelleen.

Jotta Dawkinsin käsitykset uskosta olisivat oleellisen tärkeitä, hänen kirjansa hakemistossa olisivat nimet Ludwig Wittgenstein ja James Austin. Wittgensteinista Dawkins kertoo sentään yhden anekdootin, mutta Austinista hän ei sano mitään.

Oleellista on, että kieli on mutkikas järjestelmä, jossa näennäiset tosiasiaväitteet eivät ole lainkaan aina tosiasiaväitteitä, vaan jotain muuta.


Arkinen esimerkki kotoa: mitä oikein tarkoitetaankaan

Otan arkiseksi esimerkiksi keskustelun, jonka kaltaisia koko ajan käydään keskellä elämää. Kuvitellaan, että kotona on kaksi ihmistä eri huoneissa.

Matti sanoo: "Ovikello soi."
Liisa vastaa: "Olen menossa suihkuun."

Matin lause ei välttämättä ole lainkaan tiedonanto. Liisa kuulee ovikellon soiton yhtä hyvin kuin Matti. Matin lause on sen sijaan pyyntö, että Liisa menisi avaamaan oven. Liisan vastaus ei taas ole ensi sijassa tiedotus siitä, mitä hän on tekemässä, vaan ilmoitus, että hän ei nyt pääse ovelle tai ei halua mennä sinne. Siksi hän toivoo, että Matti avaisi oven. Siinäkin tapauksessa, että Liisa lykkäisi pientä valetta eikä todellisuudessa olisi suihkua vailla, hänen vastauksensa toimisi ja kertoisi Matille sen totuuden, että häntä ei nyt kiinnostaisi mennä.

Ja niin tuon keskustelun todelliset merkitykset ovat jotain muuta kuin äkkiä voisi luulla:
"Voisitko avata oven?"
"Minua ei nyt kiinnosta tai en pääse. Avaa sinä!"


Luomiskertomus ei välttämättä ole sitä, mitä sitä luullaan

On luultava, että esimerkiksi Raamatun luomiskertomus on juuri tällaista kieltä. Se ei varsinaisesti puhu lainkaan siitä, mistä ykstotinen ihminen luulee sen puhuvan.

8 kommenttia:

  1. Viittaat Wittgensteiniin ja Austiniin, mutta ovikello-esimerkkisi on nähdäkseni "implicature", jota pidetään Paul Gricen "löytönä".

    http://en.wikipedia.org/wiki/Implicature#Conversational_implicature

    John Searlelta löytyy Grice teoriaa muistuttava "indirect speech act"-teoria.

    JH.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. En missään vihjaa siihen, että esimerkki olisi Wittgensteinilta tai Austinilta (ei ainakaan heiltä). Esimerkin syntyhistoriaa en tunne, eikä sillä ole tässä merkitystä. Asiasta tässä on kyse. Muutenkaan tällaisessa blogissa ei voi kirjoittaa tieteellisellä tarkkuudella jokainen ajatus nootittaen. Tarkoitukseni on olla jokseenkin kansantajuinen, mutta sillä tavoin, etten puhu höpöjä enkä tee vääriä yleistyksiä. – Tuo Grice-linkki on kyllä kiinnostava. En tunne häntä sen enempää. Täytyypä vilkaista.

    VastaaPoista
  4. Ja tuo poistettu kommentti oli omani. Siinä oli ärsyttävä kirjoitusvirhe.

    VastaaPoista
  5. Ymmärrän kyllä, että blogi on vapaa kirjoitusmuoot ja että luot omaa ajatteluasi.

    Austin pohjaa filosofiansa pitkälti Wittgensteiniin ja Grice samoin kuin A. ja W. on arkikielen filosofi. On mahdollista, että A:lla ja W:llä on esimerkki, josta Grice on saanut ideansa.

    Gricella on ihan hyviä pieniä oivalluksia, mutta ainakaan minä en osaa pitää häntä kovin syvällisenä ajattelina, joten voi olla, että et saa Gricesta paljon irti. Sama ongelma on Searlessa.

    Jotkut pitävät Gricea jonkinlaisena Wittgensteinin ei-teoreettisen lähestymistavan kumoaja, mikä kylläkin on hölynpölyä

    JH.

    VastaaPoista
  6. Vilkaisen kuitenkin sitä Griceä, kun sattuu sopivasti aikaa. Siitä voi saada ainakin jonkin mukavan nootin. Ja hyvä on muistaa Saarikosken sanat: "Sanat ovat huoranlapsia, ei niiden isästä koskaan pääse täyteen selvyyteen, eikä niillä isää olekaan."

    VastaaPoista
  7. "Sanat ovat huoranlapsia, ei niiden isästä koskaan pääse täyteen selvyyteen, eikä niillä isää olekaan."

    Mia Berner, Saarikoskken viimeinen vaimo, pöyristyneenä kertoi Pentille keksineensä jonkun runoilijoilan varastaneen idean runoonsa Saarikoskelta. Saarikoski regoi tähän opettamalla, että näin runoilijoille käy tämän tästä eikä siitä pidä välittää.

    Tai näin muistelen Bernerin kirjassa olleen. Lukemisesta on yli kaksikymmentä vuotta.

    Kiinnostava yksityiskohta, jonka googlaaminen varmisti: kuinka samanlaisia Saarikosken runo Bernerin kirjan takakannessa ja Dave Lindholmin kappaaleen "Joo joo, mä rakastan sua" kertosäe ovat.

    Saarikoski:

    Minä rakastan sinua
    niin kuin puut rakastaa tuulta
    niin kuin meri rakastaa kaloja
    ja muita eläimiä jotka siinä asuvat
    minä rakastan sinua
    niin kuin paperi rakastaa sanoja
    joita siihen kirjoitetaan

    Lindholm:

    Joo joo mä rakastan sua niinku aallot kuuluu
    meriin tai niinku vuoret on
    aina kivee


    VastaaPoista
  8. Edellinen siis oli JH:n kommentti ja Bernerin kirjan nimi on "PS: merkintöjä suruvuodelta"

    VastaaPoista