tiistai 9. tammikuuta 2018

Oma nahka oman sielun kustannuksella

Prahan kaduilla pysähdyn katselemaan ikäisiäni ihmisiä. Tänä vuonna viisikymmentä vuotta täyttävät tšekit syntyivät samana vuonna, kun ensin vietettiin Prahan kevättä ja sitten syksyllä oltiin Neuvostoliiton panssareiden miehityksen keskellä unelmat murskana. Silloiset parikymppiset täyttävät tänä vuonna seitsemänkymmentä.

Miehityksen jälkeistä kommunistivaltaa kesti yli kaksikymmentä vuotta, ja sitä edeltävä kausikin oli pitkä. Prahan kevät oli vain tuulahdus, joka lupasi enemmän kuin antoi.

Mitä nuo kadulla kuvitelmieni kohteiksi joutuneet ihmiset tekivät noina ahtaina vuosina? Kuinka paljon he antoivat periksi? Millaisen hinnan he maksoivat vastarinnastaan? Kuinka moni liittyi puolueeseen tai pysyi sen jäsenenä turvatakseen omat etunsa? Ketkä olivat valmiita vankeuteen kommunistivallan jälkeisen presidentin Václav Havelin tavoin? Ketkä vastustivat järjestelmää, mutta vain ajatuksissaan? Ketkä alistuivat lastensa hyvinvoinnin nimissä? Ketkä tottelivat, koska eivät ollleet ikinä muuta oppineet?

Näppärintä on pelastaa nahkansa oman sielunsa kustannuksella. "Mitäpä se minuun kuuluu." "En voi kokonaisuudelle mitään." "Parasta on napata itselleni tuo pieni etu tai suosittuna olemisen nautinto." ”Ei tällainen pieni ihminen.” ”Ei tässä taloudellisessa tilanteessa.”


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti