1600-luvulla romanin sai vapaasti ottaa kiinni ja hirttää

Viime viikkojen isoimpia ilonaiheitani on ollut se, että hyvin tuntemani romanimies on vihdoin saanut koulutuksensa mukaisen työpaikan. Työnhaussa romanit lähtevät niin sanotusti takamatkalta. Kun haastattelussa paljastuu hakijan etninen tausta, varmalta vaikuttanut työpaikka osoittautuukin yllättävällä tavalla jo täytetyksi.

Juuri lukemani kirja Suomen romanien historia tuo lisävaloa romanien elämään. Nykyajan ilmiöille on luotu pohja kaukaisessa menneisyydessä. Häpeämättömästi julmimpia oltiin 1600- ja 1700-luvulla, kun mustalaisia tavattaessa oli velvollisuutena ottaa heidät kiinni ja hirttää ilman oikeudenkäyntiä. Nämä asetukset jäivät käytännössä toteuttamatta, mutta olemassaolollaan ne kertoivat romanien asemasta.

Tultaessa 1800-luvulle romanien ja valtaväestön suhteet eivät olleet kauttaaltaan huonot, vaan oli myös positiivista kanssakäymistä. Esimerkiksi monet hevosenhoitoon liittyvät työtehtävät tekivät romaneista tarpeellisia. 

Virallinen suhtautuminen vähemmistöön oli kuitenkin ristiriitaisen raakaa. Toisaalta romaneja vaadittiin luopumaan yhteisöllisestä kiertolaisuudestaan, mutta toisaalta heille ei haluttu myöntää pysyviä kotipaikkaoikeuksia. Pakotettiin ruotuun, mutta sitä ruotua ei sallittu.

Kiertolaisten oli pakko etsiä yökortteeria valkolaisten luota. Jotkut talolliset eivät heltyneet edes pakkasessa palelevien lasten takia, mutta oli niitäkin ihmisiä, jotka olivat valmiita avaamaan ovensa romaneille ja tarjoamaan lattialta nukkumatilaa. Ehkä ei yllätä, että juuri varakkaimmat pysyivät kovina, kun taas vähävaraiset pienviljelijät ja torpparit olivat armollisempia.