Olimme rakentamassa rippikoulunuorten kanssa lumikirkkoa läheiseen metsikköön. En tiedä, oliko se seurakunnan vai jonkin lähistöllä sijainneen talon mailla, mutta ainakaan siitä ei ollut kenelläkään haittaa.
Silloin joku nuorista huomasi, että peltoaukeamalla käveli tuntematon mies. Samassa joku nuorista sanoi: "Se tulee valittamaan." Yhtäkkiä kaikki olivat samaa mieltä.
Kohdalle tultuaan mies kuitenkin kyseli ystävällisesti kotipaikkaamme ja kiitteli rakentumaisillaan ollutta lumikirkkoa. Tällä kertaa kokemus oli vastoin nuorten peruskokemusta siitä, että aikuiset aina valittavat. Viisivuotiaan lumiukkohommat herättävät ihailua, mutta kymmenen vuotta myöhemmin lumirakennelmat herättävät jo epäluuloa: jospa lumilinnasta heitelläänkin jääpaakkuja ihmisten päälle. Mietitään, pitäisikö jostain käydä vähän moittimassa tai ainakin yksityiskohtia tarkentamassa. Tai sitten nuoria vain pelätään, vaikka ystävällinen lähestyminen tuottaa ystävällisen vastauksen.
Nuoret ovat kaikista ikäryhmistä aggressiivisimmin kohdattu. Olen välttänyt joitakin huoltamoita, kun olen nähnyt, että moitteettomatkaan nuoret eivät kelpaa heille. Jollekulle kaukoliikenteen kuljettajalle olen kivahtanut, että nuoret ovat maksaneet muiden matkustajien tavoin lippunsa ja ansaitsevat asianmukaisia vastauksia niin kuin ketkä tahansa. Kahdesti olen kirjoittanut paikalliselle nettisivustolle: "Ellette heti lopeta nuorten paheksumista, rupean muistelemaan teidän nuoruuttanne."
Kuvateksti: Pirkkalan Vanhan kirkon parkkipaikalla osataan viestiä positiivisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti