"Pitäkööt kirkkonsa!" kävi mielessäni, tai oikeastaan ei käynyt minun mielessäni, mutta olisi käynyt jonkun satunnaisen kävijän mielessä.
Menin naapuriseurakunnan kirkonmenoihin, mutta pääovella lepatti lappu, jonka mukaan tässä kirkossa ei ollut menoja piispantarkastuksen takia. Olisi pitänyt mennä pääkirkkoon.
Oli onni, että minun sijastani lukitulla ovella ei ollut ihmistä, joka olisi monen vuoden harkinnan jälkeen päättänyt kokeilla tätäkin vaihtoehtoa. Pettymykset ratkaisevat. Minimaalisista asioista tehdään maksimaalisia johtopäätöksiä, ja satunnaisuuksista tulee peruuttamattomuuksia.
Vain harvoja pappiskollegoja tarvitsee hävetä. Useimmat ovat hyviä ja jotkut suorastaan erinomaisia. En ole varma, täyttyykö papeissa edes jokaisen ammattikunnan vakioitu mätämunien kiintiö.
Siitä huolimatta en ole varma, ymmärtävätkö kaikki kollegani, että jokaisessa tilaisuudessa ja tapaamisessa he pelaavat finaalia, joskus ehkä useitakin finaaleja yhtä aikaa. Hyvin todennäköisesti jonkun läsnäolijan kiikun kaakun oleva kirkkosuhde heilahtaa sen mukaan, miten hänet juuri silloin otetaan huomioon.
Sen vuoksi pitäisi onnistua joka kerta edes kohtuullisesti. Kelvoton rippikoulu voi tuoda vuosikymmenten vastenmielisyyden. Tyly käytös erkaannuttaa, ja ohi katsominenkin on vaarallista. Siksi pitäisi poiketa myös muistotilaisuuden sivupöydissä, ja hääjuhlassa olisi hyvä koukata pöydän numero 8 kautta, sanoa tai kysäistä jotain, tehdä ihmiset huomatuiksi.
Ehkä mielikuvani on väärä, mutta muistelen, että nuoruudessani kirkkojen fyysiset ovet olivat usein auki, vaikka ei ollut erityisiä menoja. Kävin joskus istumassa tyhjissä kirkoissa vielä senkin jälkeen, kun olin jo eronnut kirkosta. Eihän juuri muualla ole sellaista sydänhiljaisuutta. En tiedä, miten olisin reagoinut, jos empaattinen pappi olisi ilmestynyt huomaamaan minut. Ehkä paennut paikalta.
VastaaPoistaMinä erosin kirkosta 19-vuotiaana ja pitkälti siksi, että koulussa oli ollut huono uskonnonopettaja. Nuori ihminen helposti yleistää. Jos uskonnonopettaja kertoo, mitä mieltä Jumala on mistäkin seksuaalisuuden muodosta ja miksi maailmanloppu on lähellä, nuori ajattelee, että se on koko kirkon näkemys ja kirkko on uskonto.
Näin vanhemmiten olen tavannut ihan toisenlaisia vakaumuksellisia kristittyjä. Hyviä ihmisiä, epäitsekkäitä ja valtaa tavoittelemattomia olentoja. Sellaisia, joiden tähden olisin teininä nähnyt kirkollisen maailman ihan toisenlaisena. Mutta kuilu on jo, vaikka edelleen rakastan kauniita kirkkorakennuksia. Nykymaailmassa poliitikoilla ja myrskyävällä somella lienee oma merkityksensä siinä, kuinka kirkon ovet käyvät.
Hyvin kirjoitat 💙
VastaaPoista”Sydänhiljaisuus” on hieno sana. Tekstisi osoittaa sen, että myös ihmisen jättäminen omaan rauhaansa on empatiaa.
VastaaPoistaSydän
VastaaPoista