keskiviikko 5. kesäkuuta 2024

Kukkasen elinaika on niin kuin ihmisen

Monet kerrat olen lukenut kirkossa ääneen tämän raamatunkohdan: "Ihmisen elinaika on niin kuin ruohon: kuin kedon kukka hän kukoistaa, ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole eikä hänen asuinsijansa häntä tunne."

Ajatuksen voi kääntää toisin päin: kukkaset kukoistavat lyhyen aikaa kuin ihmiset, ja äkkiä niitä ei ole.

Vielä viikko sitten voikukat hallitsivat keltaisuudessaan niittyjä, mutta yhdessä tai kahdessa yössä ne kadottivat nuoruudenvoimansa ja muuttuivat harmaiksi laskuvarjopataljooniksi. Niiden hehku oli kadonnut, ja tilalle oli tullut harmaa elämäntehtävä. Tuuli kuljetti laskuvarjot tuntemattomiin paikkoihin. Vihdoin keltaisesta kukasta oli jäljellä enää kalju nuppi, josta kukaan ei edes muista, että voikukkahan se siinä, tuo kevään riemu.

Mitä vielä? – Lainaamani raamatunlauseen jälkeen seuraavat sanat, joissa on psalminkirjoittajan ydinajatus: "Mutta Herran armo pysyy ajasta aikaan."


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti