Ajatus siitä, että joku voisi omistaa vesivarat on outo. Yhtä kummallinen olisi ajatus siitä, että joku voisi hankkia omakseen hengitysilman - vaikkapa vain vähemmistöosuuden siitä.
Niinpä muistan erinomaisesti espanjalaisen filmin Sade kuuluu meille. Se on elokuva elokuvan tekemisestä. Innokas eurooppalainen ohjaaja oli valinnut aiheekseen Kolumbuksen ja sen, kuinka espanjalaisvalloittajat ovat sortaneet alkuperäisväestöä. Tarinassa kuvaukset sijoitettiin kustannussyistä Boliviaan, koska siellä saatettiin palkata avustajiksi köyhiä intiaaneja muutaman dollarin päiväpalkalla.
Elokuvan tekeminen häiriintyi, kun kuvauspaikalla Cochabambassa intiaanit olivatkin kapinassa. Vesilaitos oli yksityistetty, eikä heillä ollut enää varaa veteen. Tältä osin Sade kuuluu meille perustuu vuoden 2000 historiallisiin tapahtumiin.
Kertomuksen varsinainen jännite syntyi siitä, että tärkeässä elokuvaroolissa ollut intiaani oli aktiivisesti mukana myös vesikapinassa. Ohjaajaa kiinnosti ennen muuta vain hänen oma filminsä. Niinpä hän vaati, ettei tämä intiaani osallistuisi mihinkään, mikä voisi vaarantaa elokuvan valmistumisen.
Oltiin uudessa asetelmassa. Äkkiä elokuvan tekijät olivat osa sitä ongelmaa, jota he olivat tulleet kuvaamaan.
Icíar Bollaínin elokuva Sade kuuluu meille kertoo intiaanien vesikapinasta.
Luonnollisten monopolien edes osittainen myynti pitää kieltää kokonaan. En ymmärrä, että ps kannattaa tällaista. Äärimmäissä tilanteessa voisi ehkä harkita vuokraamista max 10v???
VastaaPoistaVakava aihe, upea elokuva. Suosittelen tutustumaan myös muihin Bollainin elokuviin, esim. Oliivipuu ja Katmandu.
VastaaPoista